Tuusula: Särmän rakentaminen alkaa kesän aikana

Kuvituskuva

Hyrylään suunnitellun liike- ja palvelukeskus Särmän rakentaminen käynnistyy kesän aikana, tiedottaa Tuusulan kunta.

Korkein hallinto-oikeus on 11.6.2024 päättänyt, että se ei myönnä valituslupaa palvelukeskuksen asemakaavamuutosasiassa. Siten hallinto-oikeuden 10.11.2023 tekemä päätös palvelukeskuksen asemakaavasta säilyy voimassa, ja asemakaava tulee lainvoimaiseksi.

− Oli iloinen yllätys, että korkeimman hallinto-oikeuden päätös tuli näin nopeasti. Päätös itsessään − se, ettei korkein hallinto-oikeus myönnä valitusoikeutta − oli odotustemme mukainen. Nyt palvelukeskuksen rakentamiselle ei ole esteitä, kertoo pormestari Kalle Ikkelä.

Liike- ja palvelukeskukselle on annettu nimikilpailun perusteella alueen historiaan pohjautuva nimi Särmä.

Uusi liike- ja palvelukeskus tulee pitämään sisällään kunnan tiloja, Prisman ja muita liiketiloja.

Seuraavaksi tehdään Särmän tontin kiinteistökauppa.

Tuusulan kunta myy tontin Nrepille 4,0 miljoonalla eurolla.

− Rakentaminen alkaa kesän 2024 aikana. Tonttia on valmisteltu rakentamista varten aiemmin purkamalla vanha ostoskeskus ja rakentamalla kunnallistekniikkaa. Ensimmäisenä käynnistyvät mittavat maanrakennustyöt. Rakennukseen tulee kaksi maanalaista pysäköintikerrosta, joiden päällä on liiketilakerros ja ylemmät, kunnantalon kerrokset. Rakennusurakan valmistumiseen menee sen aloittamisesta noin kaksi vuotta, kertoo Nrepin hankekehitysjohtaja Juha-Matti Varjonen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.