Tuusula myy kahta vanhaa kiinteistöä huutokaupalla

Aattola

Tuusulan kunta on laittanut myyntiin kaksi omistamaansa vanhaa kiinteistöä.

Rakennukset ovat myynnissaä huutokaupassa verkkosivustolla huutokaupat.com. Tarjouskilpailu alkoi 7. lokakuuta ja tarjouksia kiinteistöistä voi tehdä 29. marraskuuta kello 19 saakka.

Toinen myyntiin laitetuista kohteista on Tuusulanjärven läheisyydessä sijaitseva Aattola.

Kiinteistön koko on 834 neliömetriä ja sillä sijaitsee arviolta 1910-luvulla valmistunut 80 neliömetrin kokoinen osavuotiseen käyttöön soveltuva vapaa-ajan asunto. Aattolan asemakaavamuutos mahdollistaa rakennuksen myös asuinkäyttöön.

Rakennus on suojeltu kaavassa eikä sitä saa purkaa.

Toinen myynnissä olevista rakennuksista on Kellokosken sairaala-alueen vieressä sijaitseva Toimela.

Kiinteistön koko on 897 neliömetriä, ja sillä on noin 630 neliömetrin kokoinen vuonna 1860 rakennettu meijeri.

– Rakennus on toiminut myös muun muassa kauppana ja kahvilana, Kellokosken sairaalan potilasosastona sekä vuoteen 2000 sairaalamuseona ja kylätalona, kerrotaan kunnan tiedotteessa.

– Rakennus on erittäin huonokuntoinen, ja terveysviranomaiset ovat asettaneet sen käyttökieltoon. Kohde myydään purkukuntoisena purkulupineen.

Toimela

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.