Tienpientareiden niittotyöt jatkuvat Uudellamaalla läpi kesän

Niittotöitä Kehä kolmosella.

Tämän kesän tienpientareiden niittotyöt ovat nyt käynnissä Uudenmaan alueella.

Niitoilla varmistetaan liikenneturvallisuuden kannalta riittävät näkemäalueet sekä pidetään tieympäristö siistinä ja toimivana.

Tienkäyttäjiä pyydetään erityiseen varovaisuuteen niittotyön kohdalla.

Niittokertojen määrä vaihtelee teiden viherhoitoluokan mukaan. Pääsääntöisesti tienpientareita niitetään 2–3 kertaa kesän aikana.

Niittojen tärkein tavoite on parantaa liikenneturvallisuutta ja näin vähentää vaaratilanteita.

– Hyvin mutkaisilla tieosuuksilla sekä risteys- ja kaarrealueilla kasvillisuus voi muodostaa näkemäesteitä, minkä vuoksi niitot ovat keskeinen osa liikenneturvallisuuden varmistamista, kertoo kunnossapitovastaava Henri Aaltonen elinvoimakeskuksesta.

Niittotyöt edellyttävät erityistä huolellisuutta myös tienkäyttäjiltä vilkkaasti liikennöidyillä väylillä.

– Hitaasti etenevä niittotyö vilkkaasti liikennöidyillä väylillä on aina riski. Siksi tienkäyttäjiltä toivotaan erityistä varovaisuutta, jos liikenteessä kohtaa niittotyön, Henri Aaltonen jatkaa.

Niittotöiden aiheuttamaa haittaa pyritään minimoimaan ajoittamalla työt vilkkaimmilla pääväylillä hiljaisempiin ajankohtiin, kuten yöaikaan.

Näin liikenteen sujuvuus säilyy mahdollisimman hyvänä myös töiden aikana.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.