Rakennuslupien määrä nousi Tuusulassa

Kuvituskuva

Tuusulan kunnan rakennusvalvonta myönsi viime vuonna rakennuslupia ja vastaanotti toimenpideilmoituksia noin 11 prosenttia edellisvuotista enemmän.

Tuusulan rakennusvalvonnassa vuonna 2024 myönnettyjen rakennuslupien ja vastaanotettujen ilmoitusten kokonaismäärä oli 371, kun vastaava määrä vuotta aiemmin oli 335.

Lupia myönnettiin viime vuonna kaikkiaan 175 asunnon rakentamiselle.

Vuotta aiemmin asuntoja myönnetyissä luvissa oli 47, eli määrä nousi moninkertaiseksi.

– Nousun taustalla ovat ennen kaikkea kerrostalorakentamiseen myönnetyt luvat. Myönnetyissä kerrostaloluvissa oli asuntoja 79, kun edellisvuonna kerrostalolupia ei myönnetty lainkaan, tiedottaa Tuusulan kunta.

Lähes identtinen tilanne oli rivi- ja ketjutaloasuntojen lupien kohdalla. Niiden määrä jäi edellisvuonna yhteen, mutta viime vuonna luvat annettiin 22 asunnon rakentamiselle.

Myös omakotiasuntojen rakentamiseen myönnettyjen lupien määrä kasvoi selvästi; viime vuonna lupia myönnettiin 73 eli lähes 60 prosenttia edellisvuotista enemmän.

Valmistuneiden asuntojen määrä jäi vuonna 2024 selvästi edellisvuotista pienemmäksi. Kunta arvioi asuntorakentamisen uuden nousun olevan kuitenkin jo näkyvissä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.