Pysy pystyssä -kampanja pyrkii vähentämään liukastumisia

Kuva: Mikko Vähäniitty / Suomen Punainen Risti

Valtakunnallista Pysy pystyssä -kampanjaa vietetään 11.–18.1.2024.

Kampanja muistuttaa, että liukastumisia voi vähentää omilla toimilla ja valinnoilla.

Kampanjan tavoitteena on myös vähentää liukastumisista ja murtumista aiheutuvaa terveydenhuollon kuormitusta ja kustannuksia.

– Liukkailla keleillä pihojen ja kulkuväylien kunnossapitoon on panostettava tavallista enemmän. Jokainen voi myös vaikuttaa toiminnallaan omaan liukastumisriskiinsä, tiedottaa Suomen Punainen Risti.

Esimerkiksi kengillä on suuri merkitys pystyssä pysymisessä, joten kengät kannattaa valita kelin mukaan.

Kenkien valinnassa tulisi kiinnittää huomiota kantaan, pohjamateriaaliin ja pohjan kuviointiin. Piikkikorot ja sileäpohjaiset kengät ovat huonoin valinta liukkaille keleille.

– Liukuesteet ehkäisevät liukastumista tehokkaasti. Liukuesteitä ostaessa kannattaa ottaa mukaan ne kengät, joiden kanssa aikoo käyttää esteitä. Liukuesteiden lisäksi myös nastakengät ovat oiva valinta liukkaalle kelille, kerrotaan tiedotteessa.

Vireystila ja kunto vaikuttavat liukastumisen riskiin. Väsyneenä ja alivireisenä tarkkaavaisuus heikkenee, jolloin myös liukastumisalttius kasvaa. Levon lisäksi hyvä yleiskunto, lihasvoima ja tasapaino auttavat kaiken ikäisiä pysymään pystyssä.

Suomen Punainen Risti kannustaa myös antamaan palautetta katujen ja pihojen kunnossapidosta niiden talvikunnossapidosta vastaaville tahoille.

Kampanjassa ovat mukana Aivovammaliitto ry, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto, Finanssiala ry, Ilmatieteen laitos, Invalidiliitto, Liikenneturva, LähiTapiola, Nikander ja Wiinikka Oy, Partioaitta, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Luustoliitto ry, Suomen Punainen Risti, Taitavat Suutarit ry, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Työterveyslaitos.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.