Kylät tekivät omat turvallisuussuunnitelmansa

Yhdeksän kylän turvallisuussuunnitelmat on julkaistu Turvalliset kylät Nurmijärvellä -hankkeen päätöstilaisuudessa. Hankkeen tarkoituksena oli saada kylät kiinnostumaan ja innostumaan turvallisuudestaan ja tehdä kullekin kylälle oma suunnitelmansa.

Nurmijärven kunta ja Emo ry. käynnistivät hankkeen lokakuussa 2015. Kylistä mukaan lähtivät Klaukkalan Isoniittu, Kirkonkylän Maaniittu, Kiljava, Lepsämä, Nukari, Nummenpää, Palojoki, Röykkä ja Valkjärvi.

Turvallisuussuunnitelmien työstäminen aloitettiin kolmella työpajalla. Aiheina näissä olivat vesi- ja sähköhäiriöt, tiestö ja omatoiminen palotarkastus kiinteistössä, yhteisöllisyys kylissä ja sen vahvistaminen, turvallisuussuunnitelmien ulkoasu ja tekstit sekä suunnitelmien esittely ja jatkuvuus. Turvallisuussuunnitelmien tekemisen tueksi järjestettiin myös kyläillat, joissa kyläläiset saivat perehtyä oman kylän turvallisuutta koskeviin asioihin sekä kysyä niistä paikalla olleilta viranomaisilta.

Suunnitelmia laadittaessa nousivat hyvin esille yhteisesti puhututtavat asiat, joita olivat muun muassa liikenne ja valaistus. Toisaalta jokaiselta kylältä löytyi ominaispiirteitä, jotka vaikuttavat turvallisuuteen.

Turvallisuussuunnitelmien rakennetta varten kylille annettiin valmiita malleja, joiden pohjalta suunnitelman laatiminen helpottui. Jotkut kylät taas työstivät hyvinkin kattavan suunnitelman, johon oli käytetty enemmän aikaa. Kaikista suunnitelmista löytyvät kuitenkin oleelliset asiat ja suunnitelmia päivitetään kylissä tarpeen mukaan.

Hankkeessa ovat olleet mukana asiantuntijoina Keski-Uudenmaan pelastuslaitos, Itä-Uudenmaan poliisi, SPEK Suomen pelastusalan keskusjärjestö, Nurmijärven seurakunta, Nurmijärven Vesi -liikelaitos, Nurmijärven Sähkö sekä Emo ry ja Nurmijärven kunta.

EMO ry on yhdistys, joka tukee paikallista kehittämistyötä edistämällä yhteistyötä, verkostoitumalla ja myöntämällä hyville projekteille rahoitusta EU:n Leader-ohjelman kautta.

0

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.