Nurmijärven käpylehmät ovat löytäneet ystävänsä

Nurmijärven kunta aloitti lokakuussa räiskyvän ja itseironisen Ylpeästi lande -kampanjansa uusien asukkaiden ja yrittäjien houkuttelemiseksi kuntaan.

Esimerkiksi käpylehmiin ja digitaaliseen kuntasimulaattoriin nojaavan kampanjan perusviesti on, että Nurmijärvi on hauska, rento ja rauhallinen paikka asua pääkaupungin kyljessä.

Nurmijärven Ylpeästi lande -kampanja alkoi kuntasimulaattorin julkaisulla kampanjasivustolla Youtubessa ja Spotifyssa. Simulaattori mahdollistaa rentotutumisen Nurmijärven maisemissa ja äänimaailmassa. Lisäksi kampanjassa on julkaistu neljä humoristista Nurmijärveä esittelevää videota.

Ylpeästi lande -kampanja tapahtuu vahvasti digitaalisessa ympäristössä, ja kampanja on tavoittanut mainonnan, sosiaalisen median sisältöjen ja ansaitun medianäkyvyyden kautta pian jo lähes miljoona suomalaista, Nurmijärven kunta tiedotti.

Osana markkinointikampanjaa kunta on jakanut myös käpylehmäpakkauksia esimerkiksi erilaisissa tapahtumissa. Pakkauksessa on käpylehmän tai -lampaan osat – käpy ja tikkujalat – ja kehotus tutustua digitaaliseen Nurmijärvi-simulaattoriin.

Viime viikkoina myös kansanedustajat ovat innostuneet askartelemaan Ylpeästi lande -käpylehmiä omien someseuraajiensa iloksi.

‒ Käpylehmät ovat löytäneet ystävänsä ja moni aikuinenkin on innostunut askartelemaan, sillä käpylehmä tuo mieleen hauskoja muistoja lapsuuden maalaishetkistä, Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä iloitsee.

‒ On ollut mukava huomata, että muun muassa entiset pääministerimme Juha Sipilä ja Matti Vanhanen ovat luoneet omat käpyolionsa.