Kirkonkylän kampuksen rakentaminen etenee suunnitellusti

Kuvituskuva

Kirkonkylän koulun purku ja uuden kampuksen rakennustyöt sekä siihen liittyvät väistötilajärjestelyt etenevät suunnitelmien mukaan.

Tuusulan kunta tiedotti asiasta toukokuun 2021 loppupuolella.

Kirkonkylän kampukseen sijoittuvat ruotsinkielisen ja suomenkielisen koulun vuosiluokat 1-6 sekä Mattilan alueen uusi päiväkoti.

– Kampus tarjoaa alueelle moninaisia palveluita ja on tärkeää, että rakennushanke etenee aikataulussa ja valmistuu elokuussa 2024, kerrottiin Tuusulan tiedotteessa.

Purun ja rakentamisen ajaksi oppilaat siirtyvät pois koulun tontilta, ja siirtyminen tuo muutoksia koululaisten ja heidän perheidensä arkeen.
Kunnan mukaan yhteistyötä koulun henkilökunnan, huoltajien ja vanhempainyhdistyksen kanssa tehdään jatkuvasti.

Sivistysjohtaja ja opetuspäällikkö tapasivat Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistyksen maanantaina 24.5.2021. Vuoropuhelua on käyty ja käydään kaikkien koululaisten vanhempien kanssa eri yhteyksissä. Tavoitteena on yhdessä varmistaa koululaisten edellytykset turvalliseen koulunkäyntiin ja toisaalta kouluarjen sujuvuuden varmistaminen muutoksista huolimatta.

– Erilaisia vaihtoehtoja väistötilojen sijainnista vertailtiin objektiivisesti taloudellisista ja toiminnallisista näkökohdista. Sijoituspaikoiksi valikoituivat parhaat vaihtoehdot, joilla taataan lapsille mahdollisimman häiriötön koulunkäynti. Osa vaihtoehdoista oli teknisesti tai taloudellisesti hyvin haastavia toteuttaa, kertoo kuntakehitysjohtaja Heikki Lonka.

– Nykyiseen suunnitelmaan päätymiseen vaikutti etenkin se, että pienille oppilaille haluttiin mahdollistaa opiskelu lähellä nykyistä sijaintia Mattilan alueella. Vanhemmat oppilaat siirtyvät kuudennelta luokalta normaalisti Hyökkälän koulun oppilaiksi. Näemme, että aikaisempi siirtyminen on parempi vaihtoehto kuin yksikön sijoittaminen yksin, sivistysjohtaja Virpi Lehmusvaara sanoo.

Muut koulut toivottavat Kirkonkylän oppilaat tervetulleiksi syyslukukaudelle 2021.

– Poikkeustilanteessa on jouduttu tekemään kompromisseja, kuten on jouduttu tekemään myös nykyisten väistöjen järjestelyissä, kertoo Virpi Lehmusvaara.

– Jatkamme tiivistä yhteistyötä huoltajien ja vanhempainyhdistyksen kanssa, jotta syyslukukausi Kirkonkylän oppilailla alkaisi hyvissä merkeissä ja turvallisessa ympäristössä väistösuunnitelman mukaisesti, Lehmusvaara jatkaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.