Joulupuu-keräys on alkanut Keravalla

Kuvituskuva

Keravalla Joulupuu-keräyksessä ihmiset voivat lahjoittaa joululahjoja sosiaalitoimen asiakasperheiden lapsille ja nuorille.

Keräysaika on 22.11. – 9.12.2021.

Joulupuu-keräys on saavuttanut keravalaisten keskuudessa suuren suosion ja onkin ollut ilmiömäistä miten suurella sydämellä alueen asukkaat ovat halunneet auttaa jo useamman vuoden ajan.

Joulupuu-keräyksiä järjestetään vapaaehtoisvoimin ympäri Suomen ja idea on lähtöisin Nuorkauppakamarilaisten halusta auttaa ja tuoda hyvää yhteiskuntaan.

Järjestäjinä toimivatkin pääasiassa nuorkauppakamarit eri paikkakunnilla ympäri Suomen, mutta mukaan on lähtenyt vuosien saatossa myös monia muita tahoja sama auttamisen syke sydämessään.
Keräyksen ajankohdasta ja toteutustavasta on jokainen paikallinen järjestäjä saanut sopia alueen yhteistyökumppaneiden kanssa. Tavoite on kuitenkin Joulupuulla aina sama paikkakunnasta riippumatta; tuoda joulumieltä eriarvoisessa asemassa olevalle lapselle ja nuorelle, sillä jokainen lapsi on joululahjansa ansainnut ja jokainen lahjoitettu lahja tuo joulumielen jollekin lapselle.

Lahjan keräyksen ja lajittelun järjestää Keski-Uudenmaan Nuorkauppakamari ja lahjojen jakamisesta vastaa yhteistyökumppanimme Polku, jonka toiminnan tarkoitus on ehkäistä syrjäytymistä ja sen lieveilmiöitä

Keräys toteutetaan non profit –periaatteella ja hyväntekeväisyystempauksessa kerätään joululahjoja lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä oleville lapsille ja nuorille, joilla voi olla rajallinen mahdollisuus saada joululahjoja. Keravalla lahjat menevät Keravan sosiaalitoimen asiakasperheiden lapsille ja nuorille.

– Ilman paikallisten yhteistyökumppaneiden apua olisi mahdotonta toteuttaa näin laajaa projektia. Keravan Prisma, Keravan kirjasto sekä Suomalainen kirjakauppa Kauppakeskus Karusellissa ovat järjestäneet toimipisteisiinsä kuuset, joista paketin lahjoittaja löytää kuuseen ripustamamme pakettikortit poimittavaksi, kertoo Tuula Happonen Keski-Uudenmaan Nuorkauppakamarista.

– Koemme, että vaikeina aikoina on erityisen tärkeää auttaa heitä, jotka eniten apua tarvitsevat. Olkaamme siis jokainen joulun tähtiä oman alueen lapsille ja nuorille.
Kuka tahansa voi osallistua, yksin tai yhdessä vaikkapa työporukalla lahjoittamalla lapselle tai nuorelle joululahjan tai osallistumalla eJoulupuu -rahakeräykseen, jonka tuotoilla Keravan sosiaalitoimi ostaa asiakasperheen lapsille lahjan.

Lisätiedot keräyksestä löytyy osoitteesta www.joulupuu.org.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.