Järvenpääläisessä pelisalissa koettiin torstaina yllättävä hetki, kun miesasiakas sai raha-automaatista 55 000 euron suuruisen voiton. Suurvoitto tuli RAY:n Alkemia-pelistä.
– Meillä oli hiljainen pelipäivä, koska satoi kaatamalla vettä. Tuttu noin 30-vuotias miesasiakas tuli tiskille kertomaan, että hän voitti juuri 55 tonnia. Pidin sitä ensi alkuun vitsinä, mutta totta se oli! kertoo Järvenpään Pelaamossa työskentelevä Minna Vanhanen ja jatkaa:
– Pari vieressä pelannutta asiakasta tuli ihmettelemään tilannetta, ja onnittelimme työkaverini kanssa rauhallista voittajaa.
Alkemia on RAY:n monilinjainen uutuuspeli, jonka kasvava suurvoitto osui nyt onnekkaalle miespelaajalle Järvenpäässä. Jackpot eli suurvoitto laukeaa, kun pelaaja saa arvontakiekoille yhteensä 8 Komeetta-kuviota. Jackpot lähtee kasvamaan 10 000 eurosta, ja se voi kasvaa jopa 100 000 euroon.
Alkemia on pelattavissa ainoastaan RAY:n omissa pelisaleissa ja peliklubeilla.