Huimapäistä nykysirkusta Järvenpäähän

Tattarmossen Experience. Kuva: Antti Suniala

Lähes 2 200 Uudellamaalla asuvaa kahdeksasluokkalaista koululaista näkee esityksen erillisissä Taidetestaajat-näytöksissä.

Suomalaisen nykysirkuksen kärkinimiin kuuluva Race Horse Company tuo Järvenpää-talolle upouuden esityksensä Tattarmossen Experiencen torstaina 12.10. kello 18. Esitys on maksullinen.

Kaupungin mukaan rämäpäiseen ja vauhdikkaaseen sirkustemppuiluun yhdistetään koomisia tilanteita, jotka ladataan täyteen niin slapstick-komiikkaa kuin sketsiviihdettäkin.

– Yleisö yllätetään tekemällä asiat nurinkurin – tai vain yksinkertaisesti väärin. Epäonnistumisista tulee onnistumisia, vahvat ovat heikkoja ja taitavat kömpelöitä. Kaikki keinot käytetään, että yleisö saadaan kiljumaan ja nauramaan sekä ilosta että kauhusta. Mukana on muun muassa seinätrampoliinia, jongleerausta, jumppapalloja, tukkeja, vessapumppuja ja -paperia, cyr-rengasta, klovneriaa, tanssia ja vipulauta-akrobatiaa, kerrotaan Järvenpään kaupungin tiedotteessa.

Esiintymässä ovat sirkustaiteilijat Rauli Dahlberg, Kalle Lehto, Florian Grobety ja Mia Toivola sekä muusikko Jussi Liukkonen. Valotaiteesta vastaa Valdemar Virtanen.

Järvenpään yleiset kulttuuri- ja tapahtumapalvelut ovat mukana lukuvuoden 2023–24 Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelmassa, joka vie joka vuosi Suomen kaikki kahdeksasluokkalaiset vierailulle yhteen tai kahteen korkealaatuiseen taidekohteeseen ympäri Suomen.

Järvenpää-talolla järjestettäviin erillisiin vain taidetestaajille suunnattuihin Tattarmossen Experience -esityksiin saapuu noin 2 200 uusimaalaista nuorta kokemaan taide-elämyksen.

Vierailuun liittyy myös elämystä syventävää ennakko- ja jälkityöskentelyä, jonka puitteissa oppilaat pääsevät esimerkiksi tutustumaan tarkemmin kyseiseen taidemuotoon sekä taiteilijoihin elämysten takana. Osana Taidetestaajat-ohjelmaa nuorilla on mahdollisuus jakaa ajatuksiaan, oivalluksiaan ja mielipiteitään kokemuksen jälkeen, sillä heitä varten on luotu selainpohjainen sovellus elämyksen arviointiin.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.