
Helsingin kaupunki aikoo myydä Kirkkonummen Kauhalassa omistamansa metsäalueen Luonnonperintösäätiölle.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 25. maaliskuuta ehdotuksen metsäalueen myymisestä.
Helsingin kaupunki ja Luonnonperintösäätiö ovat neuvotelleet maakaupasta, jossa säätiön omistukseen siirtyy yli 200 hehtaarin alue Kirkkonummen Kauhalassa.
Helsingin kaupungin mukaan säätiön tavoitteena on perustaa Kauhalaan luonnonsuojelualue.
– Vuonna 1995 perustetun Luonnonperintösäätiön tarkoituksena on Suomen luonnon ja etenkin metsien suojelu. Säätiö hankkii lahjoitusvaroin omistukseensa luonnonalueita ja edistää niiden pysyvää rauhoittamista luonnonsuojelulain pohjalta, kerrottiin kaupungin tiedotteessa.
Helsingin kaupungin tavoitteena on pääasiassa luopua kuntarajojensa ulkopuolella sellaisesta maanomistuksesta, jolla ei ole yhteyttä kunnan ydintoimintaan.
Kaupunkiympäristölautakunta on linjannut jo aiemmin, että Helsinki voi muiden alueiden lisäksi luovuttaa ulkokunnista merkittäviä luontokohteita, jos ostajan toiminnan nimenomaisena tarkoituksena on luontoarvojen säilyttäminen tai vahvistaminen.
Kauhalan kohteelle on etsitty jo pitkään ostajaa, joka vastaisi tarpeeseen.
Kauhalasta myytävät alueet ovat olleet Helsingin omistuksessa 1960-luvulta lähtien.
