Myydyimpien grillimakkaroiden kymmenen kärjestä löytyy joka kesä monia perinteisiä, jopa vuosien ajan myynnissä olleita tuotteita.
Tästä huolimatta suomalainen valitsee makkaransa ajatuksella ja muiden asioiden kuin tuotemerkin perusteella.
K-ryhmän asiakkailleen suorittaman kyselyn mukaan tuttu tuotemerkki on nimittäin vasta viidenneksi tärkein makkaran valintaperuste. Sitä suurempi merkitys on muun muassa tuotteen kotimaisuudella ja lihapitoisuudella, joista jälkimmäinen on tärkeää erityisesti miehille.
Grillimakkara kuuluu monen suomalaisen kesään ja erityisesti juhannukseen. Siihen, mikä makkara ostoskoriin tarkalleen päätyy, vaikuttaa kuitenkin moni asia.
Kyselyn tulosten mukaan ehdottomasti eniten huomiota kiinnitetään makkaran makuun. Se on tärkein valintaperuste, ja vaikuttaa ostopäätökseen 62 prosentilla suomalaisista. Tämä siitäkin huolimatta, että suomalaiset suosivat eniten maustamatonta makkaraa.
Toiseksi eniten kiinnitetään huomiota makkaran lihapitoisuuteen (52 prosenttia vastaajista) ja tuotteen hintaan (43 prosenttia vastaajista).
Lihapitoisuus on erityisen tärkeää miehille ja yli 65-vuotiaille, jotka kiinnittävät siihen keskimääräistä enemmän huomiota. Neljänneksi tärkein valintaperuste on kotimaisuus (34 prosenttia vastaajista), ja vasta viidenneksi tuotemerkin tuttuus (32 prosenttia vastaajista).
Kyselytutkimus tehtiin K-Kylä-asiakasyhteisössä toukokuussa 2024. Vastaajamäärä oli 739, ja tulokset on painotettu vastaamaan väestöä iän ja sukupuolen mukaan.