Suomalaiset pelkäävät viettävänsä vanhuusvuotensa yksin

Useampi kuin joka toinen suomalainen pelkää joutuvansa viettämään vanhuusvuotensa yksin. Neljä viidestä pelkää, mitä vanhuus ylipäätänsä tuo tullessaan. Tämä selviää HelsinkiMission tuoreesta kyselytutkimuksesta.

HelsinkiMissio selvitti tuhannen 18–75-vuotiaan suomalaisen ajatuksia vanhenemisesta ja siihen liittyvistä huolista ja peloista. Vanhuusikä pelottaa kaikenikäisiä. Vastaajista 84 prosenttia on huolissaan vanhustenhoidon tilasta. Lisäksi 57 prosenttia pelkää jäävänsä vanhuusiällä yksin.

– Julkista keskustelua leimaa epäkunnioittava asenne vanhuksia kohtaan. Vanhustenhuollon tila näyttäytyy juttujen perusteella surkealta. Vanhuus koetaan hyödyttömäksi kulueräksi, joka on uhka kansantaloudellemme, sanoo HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen.

– Mutta pelkoihin liittyy myös yksinäisyys. Se on todellinen ongelma, joka yhteiskunnan ja meidän kaikkien on otettava vakavasti.

Suomalaisista 70 vuotta täyttäneistä 300 000 (yli 30 prosenttia) kärsii yksinäisyydestä, ja 85 vuotta täyttäneistä 40 prosenttia.

Kuka täällä uskaltaa vanheta? -kampanja

HelsinkiMissio kampanjoi marras–joulukuussa vanhusten yksinäisyyttä vastaan kysymällä ”Kuka täällä uskaltaa vanheta?”. Kampanja nostaa esiin vanhenemisen pelot ja tekee näkyväksi, miltä ihmisestä tuntuu, kun kukaan ei välitä.

Kampanjalla kerätään lahjoituksia järjestön yksinäisyyden vastaiseen työhön.

– Toivomme, että kampanja herättää ihmiset. Tarvitsemme varoja tehostaaksemme auttamistyötämme yksinäisten parissa. Se uskaltaa vanheta, joka ei jäänyt yksin, Valtonen linjaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.