Sähköpostien aikakaudella postimerkkien keräily on käynyt vaikeaksi, mutta oman keräilyharrastuksensa voi löytää yllättävästäkin tuotteesta. Muumimukeihin hurahtanut Mirva Virta aloittaa työpäivänsä jo seitsemältä. Näin hän pääsee autolla työpaikalle ennen pahinta ruuhkaa ja päivän päätteeksi kotiin ajoissa.
– Kotona avaan radion, laitan kahvin tippumaan ja käyn läpi päivän postin. Ja tietysti paijaan kahta mustaa kissaani. Minulla on aina ollut kissa, en niin sanotusti puhu koiraa, vaikka niistäkin pidän, Mirva selvittää.
Mirva väittää, ettei harrasta juuri mitään, mutta totuus on toinen. Jos kotona oleilua, lukemista, leffoja ja musiikin kuuntelua ei edes lasketa, on lista silti pitkä. Mirva käy laskettelemassa, kuuluu VPK:n naisosastoon, kiertää kirppareita ja hoitaa omakotitalon pihaa. Viime kesänä satoa tuli niin omista tomaateista, kurkuista kuin yrteistäkin.
– Nyt viljely jää vähemmälle, kun aloitamme rakennustyöt. Laajennamme taloa ja rakennamme lisäksi pihalle reilun sadan neliön kokoisen hallin, jossa yrittäjäavopuolisoni voi toteuttaa projektejaan, Mirva kertoo.
Harvinaisimmat muumimukit ovat tuhansien eurojen arvoisia
Yksi harrastus on Mirvalle ylitse muiden, nimittäin muumimukien keräily. Kotona rakkaimmat yksilöt ovat vitriinissä ja tuplakappaleet käytössä. Kaikkiaan mukeja on noin 150.
– Minulta puuttuu muutamia alkukauden mukeja ja erikoisuuksia, kuten Fazer-muki, joka voi maksaa jopa 5 000 euroa. Nyt kierrän kirpputoreja, jotta löytäisin puuttuvia kappaleita kohtuullisen edullisesti.
Mirva ihastui muumeihin jo pienenä, kun äiti luki hänelle tarinoita. Tove Jansson on yksi Mirvan ihailemista ja arvostamista ihmisistä.
– Muumeihin on helppo samaistua. Välillä tietää, että nyt on mörkömäinen olo, tai tuntuu kuin olisi Pikku Myy tai Muumimamma.
Kuva: Mirva Virta on innostunut muumimukien keräilystä. Muumeissa häntä viehättää hahmojen monimuotoisuus.