Lippakioskit tekevät näyttävän paluun – viiniä, vohveleita ja kesän kohtaamisia

Nordenskiöldin aukion lippakioski on saanut uuden elämän viereisessä Linnakoskenpuistossa. Kioskin vierestä löytyy myös keppihevoskarsina.

Helsingin legendaariset puupaviljongit, eli lippakioskit, ovat heränneet tänä kesänä uuteen loistoon. Kaupunkikuvaan palanneet klassikot ovat saaneet uuden elämän sekä ravintoloina, yhteisöllisinä kohtaamispaikkoina että nostalgisina design-elementteinä. Kaupunki on nähnyt vaivaa ja sijoittanut rahaa kioskien kunnostamiseen ja uudelleen sijoittamiseen. Tehty työ näkyy nyt eri puolilla kaupunkia innostuneina yrittäjinä ja viihtyvinä asiakkaina. Bongasimme muutaman ”vinolipan”, joilla kannattaa jatkaa kesäänsä.

Brera – etelän tunnelmaa Eiranpuistossa

Eiranpuistossa toimiva lippakioski Brera tarjoaa eteläeurooppalaista tunnelmaa jazz-iltoineen ja pop-up-tilaisuuksineen. Viinilasillinen lähtee noin yhdeksällä eurolla ja italialaiset voileivät maksavat noin 15 euroa. ”Champagne Series” ‑illalliset jatkuvat vielä elokuussa ja tuovat huippukokit, kuten Vuoden Kokit Simo Harrivaara, Johan Kurkela ja Kim Päivästö, lippakioskin keittiöön ja laseihin kuohuvaa venäjän loistoa.

Arabian asukkaiden oma lippakioski – nuoriso mukana toiminnassa

Intiankadun lippakioski on kunnostettu kesäkaudeksi yhteisökioskiksi, jota pyörittävät paikalliset nuoret yläkoululaiset. OmaStadi-rahoituksella toteutettu hanke luo nuorille kesätyöpaikkoja ja tarjoaa asukkaille vohveleita, jäätelöä sekä yhteisöllisiä tapahtumia, kuten aamupuuroja, perjantai-iltojen kulttuuriklubeja ja sunnuntaikirppiksiä.

Kallion viinikioski Let Me Wine

Kalliossa Karhupuistossa toimii luontoviineihin keskittyvä Let Me Wine ‑kioski. Kesän aikana tarjolla on viinien ohella DJ-keikkoja ja muita tapahtumia, mikä tekee kioskista kesän sosiaalisen kohtauspaikan.

Lippa – uusi kesän olohuone Mustikkamaalla

Mustikkamaan lippakioski rakennettiin täysin uudelleen alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen, sillä alkuperäinen oli jo liian laho pelastettavaksi. Arkkitehti Tuomas Silvennoinen suunnitteli lähes identtisen kopion, joka sisältää kuitenkin modernit mukavuudet, kuten sähköt ja juoksevan veden. Uusi Lippa avautui juhannuksen alla, ja jo neljän ensimmäisen päivän aikana sen terassilla vieraili 3 000 asiakasta. Tarjolla on viiniä ja pikkupurtavaa 6–17 euron hintahaarukassa.

MIKSI LIPPAKIOSKI?

  • Arkkitehtuuriperintö ja nostalginen design: useimmat kioskit ovat 1930–40‑luvun funktionalistista kaupunkisuunnittelua ja kulttuuriperintöä.
  • Kesärutiini & kohtaamiset: kioskit tarjoavat helpon ja rennon tavan viettää hetki ulkosalla, nauttia kahvia tai viiniä ja kohtaamisista tuttujen sekä uusien kavereiden kanssa.
  • Monipuolinen ja laadukas tarjonta: tarjolla on viiniä, etnistä ruokaa, brunssia ja yhteisöllisiä tapahtumia – lippakioskit yhdistävät historian ja nykyaikaisen kaupunkikulttuurin.
Broadcast yhtyeen jäsenet (vasemmalta) Miri Miettinen, Sepi Allinen, Edu Kettunen ja Masa Rechardt Munkkiniemen lippakioskilla huhtikuussa 2021.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.