Kirjailija, ravintolaruhtinas, idealinko, renessanssifiguuri. Eino Leinon elämä oli värikästä, tuotteliasta, levotonta ja risaista; hän eli kiihkeästi, vanheni nopeasti ja kuoli varhain. Leinon kolmas avioliitto 1921 kuuluu murheellisten episodien joukkoon.
Eino Leinon elinaika osui Suomen historian kuohuviin vuosikymmeniin. Suomalaisen taiteen kultakauden lisäksi koettiin sortokaudet, maailmansodan
aika, valtiollinen itsenäistyminen ja sisällissota. 1920-luvulle tultaessa Leino oli jo luonut valtaisan ja samalla hyvin epätasaisen kirjallisen tuotannon. Runojen ohella hän kirjoitti vimmaisesti lähes kaikkea muutakin: pakinoita, romaaneja, arvosteluja, näytelmiä jne. Vuonna 1921 alkoi kuitenkin riehakas boheemivaihe olla lopussa ja sairauden aika alussa. Suunta hukassa, otsikoi Panu Rajala Leino-elämäkerrassaan. Siisteyskin rakoili ja nuhjuuntuvan Leinon toimiin tuli sekavuutta. Kuluttavat alkoholipitoiset vuodet vaativat veroaan.
Eriskummallisen Viron-matkan jälkeen Leino majoittui kesällä 1921 Liisankadulle, suojelijansa Aino Thauvón-Suitsin perheen asuntoon. Sydänkouristuksia tuntiessaan Leino hakeutui vanhan tuttunsa tohtori Taavetti Laitisen luo. Sydän ilmeisesti asettui ja sitten istuttiin kahvipöytään, mukana Laitisen kaksi nuorta veljentytärtä. Runoilija ihastui tummaan neitoon ja lähti ostamaan kukkia. Kun hän palasi, oli tumma neito paennut paikalta. Silloin Leino ojensi kukat toiselle, vaalealle neidolle ja suoritti kosinnan. Morsian oli 29-vuotias pankkivirkailija Hanna Laitinen. Pikkuilmoitus kihlauksesta oli Helsingin Sanomissa 4.8.1921.
Kirjailija Juhani Ahon hautajaiset järjestettiin Helsingissä 12.8.1921. Eino Leino oli mukana, mutta Diakonissalaitoksen kappelissa hän nukahti kesken siunaustilaisuuden. Rautatieasemalla Ahon arkku saateltiin Iisalmeen menevään junaan ja saattoväen joukossa herätti huomiota Leinon luhistunut hahmo. L. Onervan sanoin epäsiisti runoilija oli kokoon käpristynyt, kasvot näivettyneet ja sairaat. Asemasillalla Leino kierteli tuttavien luona kutsumassa näitä häihinsä Munkkiniemen pensionaattiin.
Hääpäivänä, elokuisena sunnuntaina, katumapäälle tullut Leino pysytteli vuoteessa Liisankadulla ja ilmoitti ettei halunnut osallistua häihinsä. Hääväkeä kokoontui jo Munkkiniemeen. Sulhasmiehelle selitettiin, kuinka hän oli itse koko naimisiinmenon järjestänyt. Leino sai rohkaisuryypyn, hänet puettiin ja istutettiin autoon. Sekavin tuntein tilaisuuteen suhtautuva sulhanen otettiin juhlapaikalla riemukkaasti vastaan. Vihkiminen suoritettiin Munkkiniemen pensionaatin suuressa salissa. Morsiamella oli valkoinen harsollinen silkkipuku. Kauniisti koristellussa salissa oli pitkä katettu pöytä ja paljon juhlapukuista yleisöä. Kaikki sujui korrektisti. Häävierailla oli kuitenkin varmasti omat epäilyksensä, kun he katsoivat vastavihittyjä. V.A. Koskenniemen mukaan Leino vaikutti oudon kesyltä laihtuneilla harteilla veltosti riippuvassa hännystakissaan. Kalpea morsian puolestaan näytti pelästyneeltä. Aino Suits on arvellut, että tapaus ”kai oli tragi-koomillisin suomalaisten runoilijoiden avioliittojen sarjassa”.
Hanna Laitisella oli omat vakavat ongelmansa. Häntä on luonnehdittu vähäpuheiseksi ja epäluuloiseksi nuoreksi naiseksi, johon runoilijan kuuluisuus teki suuren vaikutuksen. Taavetti Laitinen oli ennen häitä kirjoittanut Leinolle, että Hanna ja Eino eivät ole sopivia puolisoja toisilleen. On myös sanottu Leinon olleen syyntakeettomassa tilassa naimakauppaa solmiessaan. Jälkiviisaasti arvioiden häät olisi pitänyt estää.
Häiden jälkeen aviopari viipyi pensionaatissa pari päivää, kunnes Eino lähti tiehensä. Hannalla oli päähänpinttymä uudesta helmenharmaasta kävelypuvusta, se näytti olevan hänen avioliittonsa korkein tarkoitus. Runoilijan asettuessa taas Liisankadulle Hanna seurasi häntä sinne. Sekavan ja hylätyn oloinen vaimo istui tuntikaudet miehensä huoneessa, mitään tekemättä tai sanaa sanomatta. Heillä ei ollut mitään yhteistä. Eino vältteli vaimoaan, joi, sairasteli ja kirjoitti edelleen. Syksyn mittaan tilanne muuttui yhä piinallisemmaksi, painajaismaiseksi. Hanna kuvitteli, että ruokansa on myrkytettyä. Kun hän tapasi sukulaisiaan, nämä tajusivat avioliiton kummallisuuden. Taavetti Laitinen ehdotti, että molemmat toimitetaan hoitoon mutta eri paikkoihin. Vuoden lopulla Eino Leino siirrettiin Maukosen lepokotiin ja hänen vaimonsa Hanna toiseen hermoparantolaan. Vielä vuoden 1922 aikana Hanna hakeutui muutaman kerran miehensä luo, tämän kielloista ja pakoilusta huolimatta.
Naistenmiehen maineen saanut Eino Leino oli oikeammin suuri kaukorakastaja ja kirjerakastaja. Arjen konkreettisempi yhteiselo naisen kanssa ei koskaan sujunut. Elämänsä viimeiset vuodet hän ajelehti eri paikoissa; yhden kokonaisen talvikauden ajan häntä hoidettiin Eiran sairaalassa. Eino ja Hanna Leino olivat yhä virallisesti naimisissa runoilijan kuollessa 1926, 47-vuotiaana. Hanna Leino kuoli mielisairaalassa 1929.
Veli-Pekka Salminen
