Uusi kaksikielinen luokka Vesalan peruskouluun

kuvituskuva. Kuva: Jefunne Gimpel

Kolmeen Helsingin kaupungin yläkouluun perustetaan elokuussa 2023 uudet seitsemänneltä luokalta alkavat kaksikieliset suomi–englanti-opetuksen ryhmät.

Uudet kaksikieliset luokat perustetaan Laajasalon, Vesalan ja Malmin peruskoulujen 7. luokille.

Näissä kouluissa tarjotaan jo kaksikielistä suomi–englanti-opetusta alakoulun 6. luokalle asti.

– Palvelu laajenee myös alueellisesti, sillä yläkouluikäisten kaksikielistä suomi–englanti-opetusta on aiemmin annettu vain Töölön yhteiskoulussa, Kulosaaren yhteiskoulussa sekä Pihlajamäessä sijaitsevassa Helsingin Uudessa yhteiskoulussa, tiedottaa Helsingin kaupunki.

Opettajat Laajasalon, Vesalan ja Malmin uusille luokille on saatu täydennyskouluttamalla ja pätevöittämällä koulujen nykyisiä opettajia opettamaan suomen rinnalla myös englanniksi.

Helsingin kaupunki on jo pitkään tarjonnut täysin suomen- tai ruotsinkielisen perusopetuksen lisäksi kaksikielistä opetusta, jossa suomenkielisen opetuksen lisäksi luokka opiskelee 25–50 prosenttia oppimäärästään vieraalla kielellä.

Kaksikielistä opetusta on tarjolla englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, venäjäksi, viroksi ja pohjoissaameksi.

Lisäksi Ressun peruskoulussa, Maunulan ala-asteella, Maunulan yhteiskoulussa sekä Kulosaaren yhteiskoulussa on englanninkielisiä luokkia, joissa opiskellaan lähes kokonaan englanniksi. Vain suomen kielen ja kirjallisuuden oppiaine täytyy opiskella suomeksi.

Seitsemännen luokan elokuussa 2023 aloittava oppilas voi hakea Laajasalon, Vesalan tai Malmin peruskoulun suomi–englanti-luokalle seitsemäsluokkalaisten yhteisen haun yhteydessä. Hakuaika on 14.11.–7.12.2022.

Kaksikielinen opetus sopii oppilaille, jotka ovat kiinnostuneita kielistä.

Opetuksen tavoitteena on, että oppilas oppii molempia opetuskieliä sujuvasti. Kahdella kielellä opiskelu kehittää lapsen ongelmanratkaisutaitoja, luovaa ajattelua ja sopeutumista uusiin tilanteisiin. Kaksikielisen perusopetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt ovat samat kuin suomenkielisessä perusopetuksessa.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla päätös kaksikielisen opetuksen lisäämisestä on otettu innostuneena vastaan.

– Olemme iloisia, että voimme tarjota oppilaillemme ja helsinkiläisille perheille kaksikielistä suomi–englanti-opetusta myös yläkouluikäisille kaupungin kouluissa. Englanninkieliseen ja kaksikieliseen suomi–englanti-opetukseen on ollut kasvavaa kiinnostusta ja hakijamäärät ovat vuosittain kasvaneet. On tärkeää, että pysymme muutoksessa mukana, kertoo perusopetuksen aluepäällikkö Hanna Välitalo tiedotteessa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.