Vain muutaman vuoden vanhoja katuja revitään pian auki Kalasataman ydinalueella kun raitiotien rakentaminen alkaa. Yksi katuosuus Junonkadulla ja Junonkadun silta suljetaan pysyvästi autoliikenteeltä.
Kalasataman ydinalueella raitiotietä rakennetaan ensin Leonkadulle ja Junonkadulle, ja myöhemmin Hermannin rantatielle. Sompasaaren puolella Aallonhalkoja-katu revitään auki.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi tammikuussa 2022 Leonkadun ja Junonkadun katusuunnitelmat raitiotien rakentamista varten.
Työmaaksi muuttuu esimerkiksi vuonna 2018 valmistunut, Helsingissä harvinainen shared space -tyyppinen katu kauppakeskus Redin edustalla.
Leonkatu on Koksikadun ja Arielinkadun välisellä osuudella eri liikennemuotoja sekoittavaa shared space -katua. Arielinkadun risteyksen jälkeen Leonkatu on tavallista katualuetta, jossa eri liikennemuodot on eroteltu toisistaan.
Kalasatama-Pasilan raitiotien toteutussuunnitelman mukaan raitiotien ja katujen rakentaminen Leonkadun, Junonkadun ja Aallonhalkojan hankelohkolla alkaa keväällä 2022. Hermannin rantatiellä Redin alikulkutunnelin kohdalla rakentaminen alkaa myöhemmin, vuonna 2023.
Junonkadun silta suljetaan autoilta pysyvästi
Raitiotien valmistuttua autoliikenne kielletään Junonkadulla Polariksenkadun ja Arcturuksenkadun välisellä osuudella. Tämä katuosuus on vain raitioliikenteen käytössä, kerrotaan katusuunnitelmassa. Sinne myös rakennetaan Junonkadun raitiotiepysäkit.
Myös Junonkadun ja Aallonhalkojan Sompasaaren kanavan yli yhdistävä silta suljetaan autoliikenteeltä pysyvästi, ja siltaa käyttävät vain raitiovaunut, jalankulkijat ja pyöräilijät.
Katusuunnitelmat ovat herättäneet kritiikkiä.
Yhden muistutuksen mukaan Junonkadun siltaa Sompasaaren ja Kalasataman välissä ei pitäisi sulkea autoliikenteeltä, eikä autoja saisi ohjata kulkemaan Kapteeni Sundmanin kadun ja Sompasaarenlaiturin kautta.
Muistutuksessa pelätään, että Kapteeni Sundmanin kadusta tulisi vilkas kokoojakatu, mikä hankaloittaisi autoilla poikittaisista kadunvarsipaikoista ajoradalle peruuttamista.
Kaupungin mukaan Junonkadun sillan autoliikenteen katkaisulla varmistetaan raitiovaunuliikenteen häiriötön kulku alueella sekä ohjataan autoliikennettä pois Junonkadulta.
– Ratkaisu ohjaa autoliikennettä alueellisten kokoojakatujen eli Koksikadun ja Vilhonvuorenkadun suuntiin niin Sompasaaren kuin Nihdin osalta. Myös Nihdin katuverkko tukee tätä. Ratkaisu ei tee Kapteeni Sundmanin kadusta paikallista kokoojakatua. Autoliikennettä ohjautuu kyseiselle kadulle lähinnä muuttamasta korttelista, sanotaan kaupungin vastauksessa muistutukseen.
