Aalto-yliopiston kampus lopettaa toimintansa Töölössä, mutta Töölössä on tänä syksynä aloittanut toinen, uusi kampus. Se on ristitty Töölönlahden koulutuskampukseksi ja se sijaitsee Oopperatalon vieressä Mannerheimintiellä.
Koulutuskampus on saneerattu Töölön entisen sokeritehtaan päärakennukseen. Kampuksen taustalla on koulutusyhtiö Soprano Oyj, joka keskittää kuuden businesskoulunsa pääkaupunkiseudun toiminnot Töölönlahden koulutuskampukselle.
Töölönlahden kampuksen odotetaan kasvavan ensi vuoden aikana jopa 7000 ammatillisen aikuisopiskelijan kampukseksi.
Viime elokuussa kampuksella aloittivat Management Institute of Finland MIF, MIF tutkinnot, Viestintäkouluttaja Infor, Kansainvälisen kaupan kouluttaja Fintra, Johtamistaidon Opisto JTO sekä Tietoteknologiakouluttaja Tieturi. Elokuussa tiedotettiin, että lokakuun alussa koulutuskampukselle oli määrä muuttaa lisää koulutusteknologiayhtiöitä sekä korkeakoulujen koulutusvientiyksiköitä.
Sokeritehtaan punatiilinen pääkonttorirakennus on valmistunut vuonna 1952, jolloin sokeritehdas oli toiminut alueella reilusti yli sata vuotta. Päärakennus ei ehtinyt kovin pitkään olla Töölön sokeritehtaan käytössä, sillä tehtaan toiminta lakkasi 1960-luvulla.