Töölöntorin asemakaavan muutos on saanut lainvoiman, sillä korkein hallinto-oikeus on hylännyt valituslupahakemuksen.
Helsingin kaupunginvaltuuston kaavapäätöksestä valitettiin ensin Helsingin hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valitukset lokakuussa 2024.
Sen jälkeen valtuuston päätöksestä yritettiin valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka päätti, ettei se ota valitusta käsittelyyn.
– Päätöksellään 25.3.2025 korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen, kerrotaan Helsingin kaupungin 27. maaliskuuta verkkosivuillaan julkaistussa kuulutuksessa.
Kaavaratkaisu mahdollistaa uuden liikerakennuksen sijoittumisen Töölöntorin itälaitaan, liikenteellisiä muutoksia torin ympärillä ja puurivien uusimisen.
– Tavoitteena on, että torista tulisi kaupunkilaisten oleskelu-, viihtymis- ja asiointipaikka, joka houkuttelisi ympärivuotisesti, tiedotti kaupunki valtuuston kaavapäätöksen jälkeen joulukuussa 2023.
Alueen kehittämisestä järjestettiin yleinen ideakilpailu vuonna 2019.