Lumenauraustöitä kaupungin tilaamana suorittavat urakoitsijat joutuvat omakohtaisesti kokeilemaan aurauksen toimivuutta polkupyöräilijän näkövinkkelistä.
Tänä talvena kahdella pyöräilyreitillä Itä-Helsingissä kokeillaan urakoitsijan omavalvontaa pyöräilemällä.
Herttoniemen ja Mellunkylän reiteillä lumiaurakuskit ja muut urakoitsijan edustajat pyöräilevät auraamillaan reiteillä.
Velvollisuus pyörän selästä tehtävään omavalvontaan tulee Helsingissä muihinkin urakoihin sitä mukaan, kun sopimukset uusitaan.
– Tavoitteena on, että kunnossapidon laatu paranee. Pyöräilemällä hoitamillaan reiteillä talvihoidon urakoitsija saa paremman ymmärryksen pyöräväylien senhetkisistä olosuhteista ja muista laatuun vaikuttavista tekijöistä. Tätä samaa keinoa on käytetty hyvällä menestyksellä esimerkiksi Oulussa, kertoo tiedotteessa projektipäällikkö Antti Takkunen kaupunkiympäristön toimialalta.
Muita uudistuksia Helsingin pyöräreittien talvikunnossapidossa on tällä kertaa myös tehostetusti hoidettujen pyörä- ja kävelyreittien verkoston laajeneminen.
Verkosto laajenee noin 105 kilometriin talvikaudeksi 2023–2024. Uusia reittejä tulee yhteensä noin 10 kilometriä pyöräliikenteen pääreiteille muun muassa Munkkiniemeen ja Käpylään.
Tehostetun talvihoidon reiteistä noin puolet hoidetaan harjasuolaamalla ja puolet aurausta tehostamalla.



