Siltasaarenkatu uudistetaan Kalliossa

Siltasaarenkadun eteläosuus suljettuna vuonna 2020 purkutyömaan vuoksi. Kuva: Pekka Vyhtinen / Helsingin kaupunginmuseo

Kalliossa rakenteilla olevan Lyyra-korttelin halki rakennetaan uudistettu Siltasaarenkatu.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi lokakuussa 2022 Siltasaaren katusuunnitelman välille Toinen linja – Kolmas linja.

Alkuperäiseen ehdotukseen tehtiin lautakunnan kokouksessa pieni muutos, jonka mukaan Siltasaarenkadun rakennussuunnitteluvaiheessa selvitetään mahdollisuudet katukalusteiden tai istutusten lisäämiseen katutilaan muuttamatta kadun suunnitteluperiaatteita tai poikkileikkausmitoitusta.

Siltasaarenkatu on vanha katu, jonka Toisen linjan ja Kolmannen linjan välinen osuus on parhaillaan Lyyra-korttelin rakennustyömaana. Katu on ollut jalankululle ja pyöräilylle varattu alue, jolla tonteille ajo on sallittu.

Jatkossa Siltasaarenkadun katualueen keskellä on jalankululle ja pyöräilylle varattu alue. Myös ajoneuvoliikenteen huoltoajo sijoitetaan katualueen keskelle.

– Katualueen molemmille reunoille sijoitetaan kiinteät porrastetut terassit. Katuosuuden pohjoisosassa säilyvän rakennuksen tontin reunalle ei rakenneta terassointia, kerrotaan hyväksytyssä katusuunnitelmassa.

Lyyra-korttelin rakennukset rakennetaan kadun itä- ja länsipuolelle. Kortteliin tulee toimistoja, liiketiloja, asuntoja, hotelli ja Hakaniemen metroaseman sisäänkäynti.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.