Pyöräkeskus avautui Porkkalankadun sillan alla

Kampin ja Ruoholahden rajalla, polkupyöräilijöiden Baanan loppupäässä sijaitseva Pyöräkeskus on avautunut uuteen kauteen huhtikuun alussa.

Porkkalankadun sillan alla olevassa Pyöräkeskuksessa kaupunkilaiset voivat huoltaa pyöräänsä itse. Tarvittaessa saa apua ja opastusta ammattilaisilta. Isommissa huoltotarpeissa kerrotaan, mitä tarvikkeita tai varaosia tarvitaan sekä neuvotaan, minne pyörän voi viedä huoltoon.

Keskukselta saa lisäksi tietoa kaupunkipyöristä ja käytännön opastusta niiden käytöstä. Pyöräkeskukselta löytyy myös pumppauspiste ja oleellisimmat työkalut ketjuruoskasta nippeliavaimiin. Henkilökunnalta voi kysyä myös reittivinkkejä ja apua liikennesääntöihin.

Pyöräkeskus on osa Kaupunkiliikenne Oy:n kaupunkilaisille tuottamia pyöräilypalveluita ja se on osa Helsingin kaupungin pyöräliikenteen kehittämisohjelmaa.

Pyöräkeskus on toiminut jo vuodesta 2012 alkaen pienimuotoisesti ja nykyisellä paikalla Baanan varressa se on ollut vuodesta 2021. Pyöräkeskuksen ja muiden pyöräilyn palveluiden tavoitteena on kannustaa kaupunkilaisia nykyistäkin enemmän pyöräilyn pariin ja siten edistää pyöräilyä vastuullisena ja nopeana liikkumismuotona.

– Nykyinen sijainti Baanalla on osoittautunut erinomaiseksi. Vilkkaan Baanan varressa käyttäjiä oli viime vuonna runsaasti ja asiakkaiden antama palaute palveluista oli erinomaista. Kehitämme toimintaa jatkossakin käyttäjiltä saamamme palautteen pohjalta, kertoo tiedotteessa Kaupunkiliikenteen palveluasiantuntija Johanna Partti.

Pyöräkeskus palvelee pitkälle syksyyn maanantaista perjantaihin kello 9 – 17.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.