Aino Acktén puistoon rakennetaan valaistut kuntoportaat.
Helsingin kaupungin verkkosivuilla joulukuussa julkaistun uutisen mukaan kuntoportaiden rakennustyöt ovat käynnistyneet joulukuun alussa.
Pohjois-Haagan kuntoportaiden on määrä valmistua maaliskuun 2026 loppuun mennessä.
– Rakentamisen yhteydessä poistetaan neljä pientä pihlajaa ja istutetaan viisi kirsikkapuuta. Työmaan takia portaiden yläpuolinen puistopolku suljetaan. Turvallisuuden vuoksi suljetaan myös työalueen viereinen pulkkamäki, kerrottiin uutisessa.
Huhtikuussa 2025 hyväksytyn kuntoportaiden puistosuunnitelman mukaan puurakenteiset portaat sijoittuvat Aino Acktén puiston luoteiskaakko -suuntaiseen metsärinteeseen, vanhan käytöstä poistuneen mäkihyppyrinteen tuntumaan.
Rinteen korkeusero on suurimmillaan noin 16 metriä.
Kuntoportaat on OmaStadi-hanke, sillä kaupunkilaiset äänestivät ehdotuksen toteutettavaksi kevättalvella 2024. OmaStadi-ideassa ehdotettiin kuntoportaiden rakentamista Haagaan tai välittömään läheisyyteen.
Lisäksi kaupunkilaiset saivat keväällä 2024 osallistua kuntoportaiden lopullisen sijainnin valintaan ehdottamalla sopivia paikkoja. Sijaintivaihtoehdoista valikoitui Aino Acktén puisto, joka täydentää Helsingin kuntoporrasverkostoa.



