Pitkä osuus Itäbaanaa valmistui Herttoniemeen

Uutta Itäbaanaa Konemestarinkadun alikulun kohdalla. Kuva: Jari Hurskainen

Nyt valmistunut pyöräväylä on yksi Itäbaanan osuus.

Nyt valmistuneessa urakassa rakennettiin kaupungin mukaan kilometrin pituinen osuus Itäbaanaa Herttoniemen Oravapuistossa Suunnittelijankadun ja Valurinkadun välille.

– Samassa yhteydessä uusittiin kunnallistekniikkaa, kuten datakaapeleita sekä eroteltiin sekaviemäri sadevesi- ja likavesiviemäreiksi. Uutta sadevesiviemäriä rakennettiin noin 700 metrin verran Suunnittelijankadun ja Valurinkadun välillä, tiedottaa Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala.

Konemestarinkadun alikulun yhteyteen rakennettiin uusi silta baanaa varten sekä uudet tukimuurit ja portaat nykyisten rakenteiden tilalle. Valurinkadun alikulkukäytävän korkeutta kasvatettiin ja Oravapuiston puolelle rakennettiin uudet tukimuurit.

Itäisen Helsingin ja kantakaupungin välille valmistuva Itäbaana rakennetaan vaiheittain. Vuonna 2021 valmistui Kulosaaren puistotien osuus, jossa baana on toteutettu pyöräkatuna.

Nyt valmistuneen osuuden jälkeen seuraavaksi rakentamisvuorossa on Tupasaarentien ja Hiihtäjäntien välinen osuus, jossa rakentaminen alkaa alkuvuodesta 2024.

Valurinkadulta itään päin jatkuva baanan linjaus on tällä hetkellä suunnittelussa.

Uutta pyöräbaanaa Herttoniemessä 15. lokakuuta 2023. Kuva: Jani Jakonen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.