Oulunkylän ainoa R-kioski lakkautetaan

Liikekeskus Ogelin kulmalla sijaitseva R-kioski katoaa katukuvasta. Kuva vuodelta 2023. Kuva: Merja Wesander / Helsingin kaupunginmuseo

Helsingissä lakkautetaan kaikkiaan kahdeksan R-kioskia lähiaikoina, ja joukossa on liikekeskus Ogelissa sijaitseva R-kioski.

Oulunkylän R-kioski on viimeisen kerran avoinna 30. joulukuuta 2025.

Myös naapurikaupunginosan Käpylän ainoa R-kioski lakkautetaan. Osoitteessa Pohjolankatu 38 sijaitseva kioski lopetetaan 31. tammikuuta 2026.

R-kioskin toimitusjohtaja Niklas Lilius kertoi lokakuussa medialle, että R-kioski harkitsee jopa 70 kioskin sulkemista Suomessa, jotta ketjun tulevaisuuteen ja kehittämiseen voidaan investoida pitkäjänteisesti. Päätökset on nyt tehty, ja kaikkien suljettavien kioskien henkilöstölle on kerrottu asiasta.

R-kioski Oy on julkaissut listauksen suljettavista kioskeista nettisivullaan.

Oulunkylän ja Käpylän lisäksi R-kioskit lopetetaan Helsingissä Vuosaaren pohjoisessa ostoskeskuksessa, Ruoholahden metroasemalla, Kruunuvuorenrannassa, Kalliossa osoitteessa Vaasankatu 29 ja Helsingin keskustassa osoitteessa Mannerheimintie 12.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.