Myllypuroon suunnitellaan teemaleikkipuisto

kuvituskuva

Myllypuron Rusettipuistoon suunnitellaan vetovoimainen teemaleikkipuisto, jonka teemana on veden kiertokulku.

Puistosuunnitelmaluonnokseen voi tutustua 3.–16.12.2025 Helsingin kaupungin verkkosivulla.

Leikkipuistolle varattava alue Rusettipuiston keskiosassa on nykyisin pääosin avointa hiekkakenttää.

Rusettipuiston leikkipuistoon on tarkoitus sijoittaa tekonurmipintainen aidattu peliareena, leikkipuiston leikkivälinevarasto sekä veden kiertokulkua kuvaavat leikkialueet, jotka jäsentyvät joen mutkittelevaa muotoa toistavan kehämäisen käytävän ympärille.

– Puistoon sijoitetaan muun muassa vesileikkipaikka sekä tunto-, kuulo- ja hajuaisteja aktivoiva aistipolku. Osa puistoon sijoitettavista leikkivälineistä on esteettömiä ja kulku niille suunnillaan esteettömäksi, kerrotaan luonnoksessa.

Uuden leikkipuiston sisätilat on tarkoitus sijoittaa uuden päiväkoti Rusettipuiston yhteyteen.

Leikkipuiston länsi- ja pohjoispuolelle suunnitellaan asemakaavan mukaiset uudet pyöräilyn ja jalankulun yhteydet Myllyntaival ja Ratasmyllynkuja. Olavinlinnantien länsipuolelle sijoittuvan Mustapuronpolun liikennejärjestelyitä selkeytetään.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.