OmaStadin äänestyksessä yli 80 Kaakkois-Helsingin ehdotusta

arkistokuva

Herttoniemen, Laajasalon, Jollaksen ja Tammisalon alueilla asukkaiden tekemissä ehdotuksissa nousi esiin liikunta, luonto, merellisyys ja yhteisöllisyys.

Syksyllä 2023 helsinkiläiset jättivät yhteensä yli 1 600 ehdotusta kaupungin kehittämiseksi.

Näistä miltei 700 etenee äänestykseen, ja kaakkoiselle suurpiirille eli Kulosaaren, Roihuvuoren, Herttoniemen, Laajasalon, Jollaksen ja Tammisalon alueille kohdistuvia ehdotuksia on 84.

– Uskon, että jokainen kaakkoisen Helsingin asukas löytää ainakin yhden ehdotuksen, joka heidän mielestään tekisi kaupungista paremman. On ehdotuksia, jotka liittyvät monelle rakkaaseen lähiluontoon, on ehdotettu yhteistä tekemistä nuorille ja vanhoille sekä merellisen Helsingin kehittämistä, sanoo Helsingin kaupungilla työskentelevä Stadiluotsi Johannes Jauhiainen.

OmaStadin kolmannen kierroksen äänestys järjestetään 28.2.–17.3. Äänestettäviin ehdotuksiin voi nyt tutustua OmaStadi-sivustolla.

Äänestyksessä jokainen 13 vuotta täyttänyt ja sitä vanhempi helsinkiläinen saa äänestää.

Jokaisella on viisi ääntä käytettävinään ja eniten ääniä saaneet ehdotukset toteutetaan syksystä 2024 alkaen 8,8 miljoonalla eurolla.

Kaakkoisen suurpiirin ehdotusten toteuttamiseksi on varattu miltei 800 000 euroa.

– Sillä voi toteuttaa useita merkittäviä ehdotuksia, Jauhiainen sanoo.

OmaStadi on Helsingin tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia. OmaStadi on myös yksi asukkaiden merkittävimmistä väylistä vaikuttaa kaupungin palveluihin, viihtyisyyteen ja siihen, miltä kaupunki näyttää.

– OmaStadissa vaikuttaminen on suorempaa kuin edustuksellisen demokratian vaaleissa. Tässä et valitse edustajaa päättämään puolestasi vaan äänestät suoraan sitä ehdotusta, jonka toivot kaupungin toteuttavan, Jauhiainen jatkaa.

Äänestys tapahtuu OmaStadi.hel.fi sivustolla ja lisäksi äänestää voi muun muassa kirjastoissa. OmaStadin kautta myös lapset ja nuoret voivat äänestää käyttämällä wilma- tai edu.hel.fi-tunnuksia.

– Monet kirjastot järjestävät esimerkiksi äänestyskahveja, jossa saa apua äänestämiseen ja äänensä antaneille tarjotaan kahvit. Tästäkin löytyy lisätietoa nettisivuillamme, päättää Johannes Jauhiainen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.