
Länsi-Helsingin Niemenmäessä sijaitsevan väestönsuojan kunnostustyöt ovat valmistuneet keväällä 2024.
Helsingin kaupunki kunnostaa useita väestönsuojia lähivuosina.
Apulaispormestari Daniel Sazonov kertoi Niemenmäen väestönsuojan avoimien ovien tilaisuudessa huhtikuussa, että nykyisen maailmantilanteen vuoksi kaupunki on aikaistanut useamman väestönsuojan kunnostusta.
Niemenmäen suojan jälkeen kunnostukseen ovat menossa Itä-Pasilan, Karstulantien, Kulosaaren ja Erottajan väestönsuojat. Näihin hankkeisiin on varattu kaupungin 10 vuoden investointiohjelmassa noin 25 miljoonaa euroa.
Lisäksi kuluvana vuonna väestönsuojelun materiaalihankintoihin on varattu 500 000 euron rahoitus.
Niemenmäen väestönsuoja valmistui vuonna 1964, ja laajamittainen kunnostustyö saatiin päätökseen maaliskuussa 2024. Helsingin mittaluokassa kyseessä on pieni yhteissuoja, yhteensä 2300 henkilölle. Suojaan mahtuvat kaikki kyseisen alueen ihmiset.