
Herttoniemen Hiihtäjäntien ja Kulosaaren Tupasaarentien välille valmistuneen uuden pyöräbaanan erikoisuus on taidekaide.
Taidekaide reunustaa baanaa varten rakennettua siltaa Herttoniemen siirtolapuutarhan kohdalla.
– Sillassa on näyttävä 200 metriä pitkä taidekaide levyihin painettuna. Levytetty kaide sillan ja korkean luiskan kohdalla vaimentaa metron äänen kantautumista siirtolapuutarha-alueelle. Kaidetta komistaa Robert Lönnqvistin suunnittelema grafiikka, tiedotti Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala baanan valmistuttua kesäkuussa.
Herttoniemen ja Kulosaaren välille valmistui nyt kilometrin verran uutta baanaa, joka muodostaa yhden osuuden vaiheittain toteutettavasta Itäbaanasta.
Urakassa rakennettiin jalankululle ja pyöräilylle uusi silta, jota pitkin baana kulkee metroradan vieressä Herttoniemen Kipparlahdensilmukan yli. Samoin rakennettiin uudet autojen pysäköintialueet Kipparlahdensilmukan itäpuolelle ja uuden sillan alle. Parkkipaikat palvelevat Kivinokan ja Vanhankaupunginselän virkistysalueiden kävijöitä. Rakentaminen alkoi vuonna 2024.


