HSL julkaisi kesäkuussa havainnekuvan siitä, minkä värisiä Kruunusillat-pikaraitiotiellä vuodesta 2027 alkaen liikennöivät raitiovaunut ovat.
Ne eivät ole samanlaisia turkooseja raitiovaunuja kuin pikaraitiolinjalla 15.
– Kun raitioliikenne Laajasaloon käynnistyy, pikaratikat alkavat kulkevat myös kantakaupungin nykyisellä ratikkaverkolla. Nämä sekä kantakaupungissa että sen ulkopuolella kulkevat ratikat ovat keltavihreitä. Uudistuvan värityksen tavoitteena on luoda kantakaupungin raitioliikenteestä ehyt ja yhtenäinen kokonaisuus, tiedotti HSL.
Vaunut kuitenkin poikkeavat nykyisestä kantakaupungin ratikoiden keltavihreästä värityksestä siten, että vaunun molemmissa päissä on kaarevalla HSL-kuviolla erotettu valkoinen alue.
– Kruunusilloilla ajavat Laajasalon raitiovaunut ovat liikenteen käynnistyessä uuden tyylin mukaisia.
HSL harkitsee myöhemmin, muuttuvatko myös kantakaupungin nykyiset Artic-vaunut uuden tyylin mukaisiksi.
Uudentyyliset keltavihreävalkoiset raitiovaunut tulevat liikenteeseen ensimmäistä kertaa arviolta syys- ja lokakuun taitteessa, ja ne alkavat liikennöidä linjalla 13 Pasilan, Kalasataman ja Nihdin välillä. Tulevaisuudessa näillä vaunuilla liikennöidään siis Laajasaloon.



