ToPo Naiset avausvoittoon huikealla esityksellä

Munkkiniemessä käytiin vakuuttava taistelu naisten korisliigan avauskierroksella. ToPo Naiset ja EBT kohtasivat Korisliigan avauskierroksella toista vuotta peräkkäin. Edelliskaudella avauskamppailu meni Espoolaisten nimiin, mutta revanssi on suloinen ja nyt taululla komeili ottelun päätteeksi vakuuttavat pisteluvut 98-79.

Ensimmäinen erä alkoi kuitenkin vieraiden komennuksessa ja kotijoukkue oli vaikeukissa heti kättelyssä. Espoolaiset olivat selvästi henkisesti valmiimpia lähtöporteista. Vierasjoukkueelta kovia suorituksia esitti alusta lähtien parivaljakko Lotta Eräkangas ja Sanni Tuomisto jotka tuntuivat tekevän käytännössä mitä tahtoi. ToPon valmennus kuitenkin sai heräteltyä kotijoukkueen otteluun ja onnistumisia alkoi syntyä myös tähtipaidoille. Erän puolivälissä kelkka kääntyikin toiseen suuntaan ja vierasjoukkue oli pakotettu aikalisälle.

Ottelusta kehkeytyi mahtava show, jota oli nautinto seurata. Molemmat joukkueet painostivat puolustuksessa vimmatusti, mutta hyökkäyspäässä esitettiin toinen toistaan upeampia suorituksia. Vierasjoukkueen riveistä on nostettava esiin edellä mainittu kaksikko Eräkangas ja Tuomisto. Heidän käsistä irtosi ottelussa yhteensä 46 pistettä, 9 levypalloa, 3 riistoa ja 3 blokkia.

Ottelussa oli kuitenkin lauantai-iltana yksi pelaaja ylitse muiden. ToPon amerikkalaisvahvistus Alex Louin esitti sellaisen shown mitä Munkassa ei olla ehkä aiemmin nähty. Monipuolinen laituri tsekkaili aluksi hieman menoa, mutta otti ottelussa komennon eikä hellittänyt otettaan missään vaiheessa. Koreja syntyi joka puolelta kenttää ja katsojien mieliin alkoi tulla Currymainen meininki, missä vastustajilta viedään ensin peippailun jälkeen jalat alta jonka päätteeksi heitetään kolkkeja pohjaan pari metriä viivasta. Louin (-96) tehtaili ottelussa 36 pistettä, 8 levypalloa, 3 riistoa ja 1 blokki sekä syöttö.

Vaikka Alexin esitys oli ehkä se mieleenpainuvin asia ottelusta, on syytä nostaa esiin koko kotijoukkueen esitys ottelussa. Joukkue pakotti vierailijat 27:ään menetykseen ja vaihtopenkki antoi tulitukea 24 pisteen turvin. Joukkueen yksi näkyvimmistä hahmoista oli Magdalene Agyei jonka atleettisuuteen ei ollut vierailijoilla vastata. Agyei repi 12 levypalloa, otti 3 riistoa ja pussitti myös 9 pistettä.

Kokeneemman kaartin edustajat Hanna Valkeinen ja Ida Myllyoja takoivat taululle tasaisesti pisteitä ja joukkueen toinen amerikkalainen Yasmine Robinson-Bacote säväytti räväköin ottein 15 pistettä ottelussa ja otti lisäksi 4 riistoa. Edukseen esiintyivät myös ToPon nuorisokaarti Meri Kanerva, Maija Kuisma ja Emilia Hulst jotka kaikki pelasivat uransa ensimmäisen Korisliiga ottelun.

Molemmilta joukkueilta puuttui ottelusta amerikkalaisvahvistuksia, ToPolta A’Queen Hayes ja EBT:ltä Hannah Little. Pelaajat eivät olleet saaneet tarvittavaa vapautusta FIBA:lta ja pelilupaa odoteltiin aina ottelun ylösheittoon asti ja joutuivat molemmat harmillisesti istumaan avauskierroksen ottelun. Lisäksi sairastupalistalta löytyi mm. Laura Juhola (ToPo) ja Siiri Ukkonen (EBT), joka siirtyi Espooseen ToPosta. Siirin lisäksi vierasjoukkueesta löytyi viime kauden ToPolainen Lisa Ceker ja valmennustiimistä ToPo-legenda Kari-Pekka Klinga.

Kerrassaan upea ottelu joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Turbovaihde oli pohjassa heti ylösheitosta lähtien ja yleisössäkin sykkeet pysyi tapissa ottelun loppuun asti.

Lopputulos ToPo 98 – 79 EBT (24-21, 25-18, 24-26, 25-14)

Palkitut pelaajat.

Junnujen suosikki: Alex Louin

EBT: Lotta Eräkangas

Cafe Tarina – Player of The Game: Alex Louin

Ottelun tilastot.

ToPo:

Alex Louin 36p/8reb, Noora Lakaniemi 3/1, Jessi Johansson 0/1, Hanna Valkeinen 12/2, Maija Kuisma 8/4, Emilia Hulst 4/2, Magdalene Agyei 9/12, Ida Myllyoja 9/1, Yasmine Robinson-Bacote 15/6, Meri Kanerva 2/0

EBT:

Sanni Tuomisto 21/4, Venla Salaterä 0/1, Lotta Hämäläinen 9/7, Saara Sandell 4/5, Lisa Ceker 2/0, Lotta Eräkangas 25/5, Carly Boag 15/15, Amanda Niinikoski 3/1

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.