KOULUT, YLIOPISTO, AKS, TYÖVÄENOPISTO
Itä-Suomen Parikkalassa koulunkäyntinsä aloittanut Jussi Saukkonen oli opinhaluinen ja muutti lukiovuosiksi isoäitinsä luo Ouluun. Helsingin yliopistoon hän pääsi kirjoittautumaan 1926, pääaineinaan Pohjoismaiden historia ja suomen kieli. Opiskeluaikanaan Saukkonen osallistui osakuntarientoihin ja liittyi myös Akateemiseen Karjala-Seuraan. Suomalaisuus-, heimo- ja maanpuolustusasioihin keskittynyt AKS kokosi riveihinsä suuren osan kansallismielisestä ylioppilasnuorisosta. Jussi Saukkonen toimi seuran yleissihteerinä 1930-1931.
Keskeisimmäksi kysymykseksi tuona aikana nousi AKS:n suhde lapuanliikkeeseen.
Kumouksellisen kommunismin vastustaminen yhdisti, toisaalta lapualaisten harjoittama väkivaltainen laittomuus vieraannutti liikkeitä toisistaan.
Valmistuttuaan maisteriksi Saukkonen jätti ylioppilaspolitiikan ja siirtyi työelämään. Hänestä tuli Karkkilan yhteiskoulun rehtori 1931. Koulussa oli silloin vain keskikoululuokat, ei lukiota.
Karkkila on perinteisesti hyvin vasemmistovoittoinen kunta. On varsin yllättävää, että Jussi Saukkonen oli Karkkilassa myös sikäläisen työväenopiston johtajana 10 vuoden ajan. Hänen taustansa (AKS, suojeluskuntatoiminta) herätti toki alussa epäluuloisuutta, mutta keskinäiseen luottamukseen päästiin pian. Tässä näyttäytyy selvästi yksi Jussi Saukkosen elämän punaisista langoista: nurkkakuntaisia näkemyksiä laveampi katsantokanta, joka kykenee ylittämään liian tiukat aaterajat.
Sitaatti Jussi Saukkosen omaelämäkerrasta Vastuun sukupolvi (1973): ”Vaikeaa oli eräiden porvarillisiin piireihin lukeutuvien henkilöiden ymmärtää sitä, että opiston johtaja, joka oli porvarillisen katsomuksen omaava, kävi opiston toverikunnan iltamissa lähiympäristön työväentaloissa pitämässä puheita. Eivät lähimainkaan kaikki paikkakuntalaiset ymmärtäneet sitä, että opiston johtaja antoi päättää opiston juhla- ja iltamatilaisuudet Työväenmarssilla.” -Samassa teoksessa Saukkonen kertoo, miten työskentely työväenopistossa vaikutti pysyvästi häneen itseensä. Oli perehdyttävä työväestön ajatusmaailmaan ja tehdasyhdyskunnan ongelmiin. Näin mm. 1930-luvun alun pulavuosien aikana, jolloin hän sai todenmukaisen kuvan vaikean työttömyyden aiheuttamasta puutteesta ja henkisestä paineesta.
SUOMEN ASEVELJIEN LIITTO
Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen Jussi Saukkonen toimi tiedustelu-upseerina Tiedustelutoimisto 1:ssä. Sodan toinen päivä 1.12.1939 toi hänet ensimmäistä kertaa yhteyteen Munkkiniemen kanssa, kun sinne oli pudonnut ilmatorjunnan tulitukseen joutunut venäläinen pommikone. Saukkosen omin sanoin: ”Palavasta koneesta ehdittiin pelastaa lentäjän karttalaukku, josta löytyi mm. karttalehti, johon oli merkitty ne pommituskohteet, joista aamupäivän kuluessa oli saatu tiedot. Siinä karttalaukussa oli tiedustelumateriaalia, jota tiedustelu-upseeri kaipasi.”
Talvisotaa edeltävinä kuukausina ja sodan aikana Suomi yhtenäistyi ja venyi vaaran hetkillä. Syntyi uudenlaista yhteisyyden ja sosiaalisen vastuun tunnetta. Rintamakokemukset ja aseveljeyden siteet olivat vahvempia kuin asemaan tai aatteisiin liittyvät erot ja ristiriidat. Syntyi aseveliyhdistyksiä ja niistä vuonna 1940 Suomen Aseveljien Liitto (SAL).
Asevelityö laajeni nopeasti, se oli aikansa merkittävintä kansalaisaktivismia. Tavoitteena oli mm. yhteisvastuuntunnon ja tulevaisuudenuskon ylläpitäminen. Elettiin maailmansodan muuttuvien tilanteiden aikaa, lisäksi osa kotimaisesta laitavasemmistosta alkoi toimia Suomea painostavan Neuvostoliiton hyväksi. Asevelitoimintaa voi näissä asetelmissa kutsua yhdeksi itsepuolustuksen osa-alueeksi, kansakunnan henkisen selkärangan olennaiseksi tueksi.
Tärkeimmäksi Aseveliliiton työmuodoksi vakiintui huoltotyö: invalidien, sotaleskien, orpojen ja muiden sodasta kärsimään joutuneiden auttaminen. Jussi Saukkonen oli alusta asti organisoimassa tätä työtä ja 1942 hänestä tuli liiton huoltopäällikkö. Huoltotoiminta oli laaja-alaista ja tehokasta. Siihen sisältyivät raha-avustukset, lainat, luontoisavustukset (esim. vaatetus), lainopillinen neuvonta, lääkärinapu, asutus- ja viljelysapu sekä työnvälityspalvelut. Järjestettiin kollektiivisia huoltorenkaita.
Talkootoiminta ja vapaaehtoistyö oli erittäin laajaa. Vuonna 1944 SAL:n avustusten osuus koko valtion sosiaalimenoista nousi peräti 11,4 prosenttiin. Varoja SAL kokosi erilaisilla keräyksillä, myynti- ja liiketoiminnalla, lahjoituksilla, arpajaisilla jne.
Aseveliliiton huoltotyössä on nähty modernin hyvinvointiajattelun alkuituja. Vuoden 1943 periaatelinjauksesta: ”Aseveljien huoltotyötä on hoidettava siten, että se 1) syventää sosiaalisen oikeudenmukaisuuden henkeä, 2) edistää sosiaalista turvallisuudentunnetta ja 3) herättää omatoimista yritteliäisyyttä ja tehostaa työn arvoa.”
SAL yhdisti erilaisia poliittisia näkemyksiä omaavia jäseniä. Enin osa oli nuoria sodan kokeneita miehiä, joiden poliittinen katsomus oli lähellä sosiaalidemokraatteja tai kokoomusta. Jatkosodan päättymisen jälkeen SAL lakkautettiin Neuvostoliiton vaatimuksesta, monen muun järjestön tavoin. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt aseveliyhteistyön loppumista. Se jatkui nyt puoluepolitiikassa ns. aseveliakselina, jonka muodostivat kokoomus ja SDP:n vahva asevelisiipi. Tämän akselin yhteispeli vaikutti vaihtelevalla intensiteetillä suomalaisessa politiikassa aina 1950-luvun loppuvuosille asti.
KOKOOMUSPOLIITIKKO JA KOULUNEUVOS
Sotavuosien jälkeen Jussi Saukkonen jätti työpaikkansa Karkkilassa ja siirtyi pääkaupunkiin. 1945-1947 hän vaikutti tutkimuksen ja taiteen tekemiseen keskittyvän Suomen Kulttuurirahastonjohtotehtävissä, maan kulttuurielämän näköalapaikalla. 1945 hän otti vastaan myös lehtorin viran Munkkiniemen yhteiskoulussa ja 1949 hänestä tuli MYK:n rehtori, rehtorikauden jatkuessa aina vuoteen 1972 asti. Virkavapaana Saukkonen oli lukuvuoden 1946-47 ja sitten ministerivuosinaan 1964-66. Kouluneuvoksen arvonimi Jussi Saukkoselle myönnettiin 1955.
Heti Saukkosen rehtoriuden alussa oli työpöydällä MYK:n uuden koulutalon rakennushanke. Hänen ehdotuksestaan koulu suunniteltiin ns. aineluokkajärjestelmän mukaan, ensimmäisenä Suomessa. 1950-luvulla oppilasmäärät kasvoivat tuntuvasti. Vuosina 1956-1964 MYK:n yhteydessä toimi sisarkouluna Munkkiniemen keskikoulu ja lukio. Tässä kokeilukoulussa keskikoulua käytiin neljä vuotta ja sen jälkeen lukio oli niin ikään nelivuotinen.
Jussi Saukkosen aikana MYK:sta kehittyi yksi maan tunnetuimmista yksityisoppikouluista. Saukkosta on luonnehdittu aikaansaavaksi ja taitavaksi organisaattoriksi, joka edusti perinteistä johtamistapaa. Joidenkin oppilaiden muistikuviin Saukkonen on jäänyt autoritaarisena ja melko etäisenä rehtorina.
Politiikassa Saukkonen teki mittavan uran, jonka pääkohtia voi tässä vain sivuta. Kokoomuksen Nuorten Liiton johtoon hän tuli 1945. Sodanjälkeiset ”vaaran vuodet” olivat painostavaa ja epävarmaa aikaa – myös henkilökohtaisesti ja taloudellisesti, kun perheessä oli kahdeksan jäsentä. Kansanedustaja Saukkonen oli vuodet 1949-51 ja 1958-66. Kokoomuksen puheenjohtajaksi hänet valittiin nuorten, maltillisten ja sosiaalimielisten kokoomuslaisten ehdokkaana 1955. Puheenjohtajakausi kesti 10 vuotta. Saukkonen toimi myös eduskunnan toisena varapuhemiehenä ja Virolaisen hallituksen opetusministerinä 1964-1966. Kunnallispolitiikassa Saukkonen vaikutti jo Karkkilassa ja sitten Helsingin valtuustossa yhtäjaksoisesti vuodesta 1946 vuoteen 1972.
Urho Kekkosen pitkällä kaudella jokainen suomalainen poliitikko joutui tarkoin määrittelemään suhteensa presidenttiin ja tämän linjaan. Jussi Saukkosen lähestymistapa oli sovitteleva mutta määrätietoinen. Muistelmateokseen Vastuun sukupolvi sisältyy kiintoisa kuvaus aatteellisesta kirjeenvaihdosta vuonna 1955, jolloin Kekkonen oli pääministeri ja Saukkonen vastavalittu puolueen puheenjohtaja.
PERIAATTEITA JA PERINTÖÄ
Nuoren Jussi Saukkosen päämääränä oli valmistua oppikoulun opettajaksi. Itsenäistyneessä, sisällissodan kokeneessa Suomessa hänen aatemaailmaansa leimasi toisaalta kommunismin vastainen taistelu, toisaalta kansan eheyttämisen ajatus. Hän etsi eri yhteyksissä yhteistoiminnan mahdollisuuksia ja suorastaan hakeutui yhteistyöhön maltillisen vasemmiston kanssa. Politiikassa Saukkosen oikeistolaisuutta kuvaavia määreitä ovat ”dynaaminen konservatismi”, ”gentlemannikapitalismi” ja ”sosiaalinen markkinatalous”. Osallistumisensa politiikkaan Saukkonen näki aatteellisena velvoitteena (”poliittinen asevelvollisuus”), jota hän suoritti rehtorintyönsä ja pitkän pedagogisen uransa ohessa, kuin vakavana harrastuksena. Ammattipoliitikoksi Saukkonen ei halunnut ryhtyä, koulumaailmaan sijoittui hänen varsinainen elämäntyönsä.
Veli-Pekka Salminen
