Metro liitti syrjäisen Vuosaaren osaksi Helsinkiä 20 vuotta sitten

Vuosaaren ja Rastilan metroasemat avattiin 31. 8. 1998. Vuosaaren metrolinjan vihki käyttöön tasavallan presidenti Martti Ahtisaari. Myös Puotilan metroasema otettiin käyttöön samaan aikaan.

 

Metrolinjan valmistuminen paransi kertaheitolla Vuosaaren liikennepalveluja.

Metroa pidettiin muutenkin merkittävänä osana koko kaupunginosan kasvua.

 

-Liioittelematta voi sanoa, että metrolla oli sama vaikutus kuin aikoinaan rautatien saapumisella syrjäiselle paikkakunnalle. Sen jälkeen Vuosaari oli paljon enemmän osa urbaania pääkaupunkia kuin ennen, kerrotaan Helsingin Vuosaari -kirjassa, jonka Vuosaari-seura ja Vuosaari-säätiö julkaisivat vuonna 2005.

 

Metrohaaran ulotuttua Itäkeskuksesta Vuosaaren päättyi vuosaarelaisten vuosikausia kestänyt liityntäbussirumba Itäkeskuksen metroasemalle. Vuosaaressa oli vuonna 1998 yhteensä lähes 24 000 asukasta.

 

MTV-uutiset kertoi 31. 8. 1998, että Vuosaaren metro valmistui melkein puoli vuotta etuajassa. Itäkeskuksesta erkaantuva metrorata piti alun perin avata liikenteelle vasta vuodenvaihteessa 1998-1999.

 

Vuosaaren metro osoittautui heti suosituksi ja matkustajamäärät ovat vuosien varrella kasvaneet. HKL:n tuoreimman tilaston mukaan Vuosaaressa sijaitsevalla kahdella metroasemalla tehdään yhteensä keskimäärin 17 700 nousua vuorokaudessa. Se vastaa 46 prosenttia koko Vuosaaren nykyisestä asukasluvusta, joka on 38 654.

 

Vuosina 2012-2015 Vuosaaren metroasemalla kokeiltiin laituriovien käyttöä, koska HKL suunnitteli metron automatisointia. Hanke kuitenkin kariutui ja laituriovet purettiin. Marraskuusta 2017 lähtien Vuosaaresta on päässyt matkustamaan metrolinjalla M1 aina Espoon Matinkylään saakka, kun Länsimetro vihdoin valmistui.