Manskun peruskorjaus sulkee Baanan alikulkutunnelin

Rakennustöiden ajaksi suljettava alikulku. Kuva: Sakari Kiuru / HKM

Mannerheimintien alittava Baanan alikulku joudutaan sulkemaan keskustassa sillan purkamisen ja uusimisen ajaksi.

Alikulku suljetaan 15. toukokuuta alkaen.

Silta uusitaan kahdessa osassa.

Kun sillan purku- ja rakentamistyöt etenevät, alikulku joudutaan sulkemaan useampaan otteeseen. Alustavan aikataulun mukaan ensimmäinen katko kestää toukokuusta kesäkuun loppupuolelle.

Toinen katko on luvassa elokuussa ja kolmas katko myöhemmin syksyllä.

Näiden jälkeen uusitaan sillan toinen puoli, josta seuraa alustavasti neljäs ja viides katko.

– Purkutöiden ja liikkumisen turvallisuuden takia alikulku on suljettuna töiden aikana.

Sillan alituksen kohdalla jalankulku ja pyöräily siirtyvät kiertoreiteille.

Baanan alikulku pidetään auki poikkeuksellisesti auki 27. toukokuuta, jolloin on Naisten kymppi –juoksutapahtuma sekä 10. kesäkuuta, jolloin pidetään Helsinki Half Marathon -tapahtuma.

Baanan ylittävä silta uusitaan kokonaan osana Mannerheimintien peruskorjausta. Tämä Mannerheimintien silta on kaupungin tiedotteen mukaan Helsingin toiseksi vanhin silta vuodelta 1894.

– Tilalle rakennetaan ulkoisesti samankaltainen silta. Nykyisen sillan purkutöiden takia sillan alitus joudutaan sulkemaan. Sillan purkutyöt alkavat Kansalaistorin puolelta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.