Malminkartanon Pihkatien alueen asemakaavamuutos on saanut lainvoiman.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Pihkatien asemakaavan muutosehdotuksen lokakuussa 2022, ja valtuuston päätös tuli lainvoimaiseksi marraskuun 2022 loppupuolella.
Kyse on merkittävästä uudesta asuinalueesta, sillä Pihkatien asuinalueelle arvioidaan tulevan noin 1 300 asukasta. Vuoden 2022 alun tilaston mukaan Malminkartanossa on 8 740 asukasta.
Kaavamuutosalue on laaja, noin 81 000 neliömetriä. Se rajoittuu Pihkatiehen, Kaarnatiehen, Naapuripellontiehen, Neulastiehen ja Kartanonmetsäntiehen.
Asuintalojen lisäksi alueelle on suunniteltu uusi koulurakennus, johon sijoittuisivat yläaste ja lukio. Myös uusi puisto on luvassa. Lisäksi on tutkittu alueellisen energiantuotantokeskuksen sijoittamista uuteen pysäköintilaitokseen.
Liiketiloja alueelle on kaavoitettu 400 kerrosneliömetriä.
Uusi asuinalue tietää useiden vanhojen rakennusten painumista historiaan.
Kaavamuutosalueella sijaitsee Ammatinedistämislaitossäätiön omistamia koulu-, opetus- ja hallitiloja, jotka on rakennettu 1980-luvulla. Kaupungin mukaan vanhat koulu- ja hallirakennukset puretaan. Koulutuskeskuksen päärakennus säilyy. Painotalolle tutkitaan uutta käyttöä.