Pala 1960-luvun arkkitehtuuria katoaa nyt Malmin keskustasta, kun Malmin poliisitalona ja ravintola Tillikan talona tunnetun rakennuksen purkutyöt ovat käynnistyneet.
Arkkitehti Niilo Kokon vuonna 1961 suunnittelema modernistinen liiketalo edusti uutta aikaa silloisen Latokartanontien kehityksessä.
Osoitteessa Vanha Helsingintie 20, entiseltä nimeltään Latokartanontie 5, sijaitseva liiketalo käsittää toimistokäytössä olleen kolmikerroksisen rakennusosan ja yksikerroksisen liiketilasiiven.
Rakennusta ei ole suojeltu, mutta se on nähty paikallisesti arvokkaaksi.
– Niilo Kokon suunnittelema rakennus edustaa arkkitehtuuriltaan ja materiaaleiltaan suunnitteluaikansa korkeatasoista liiketaloarkkitehtuuria, ja liike- ja toimistorakennuksena sillä on myös paikallishistoriallista arvoa, kerrotaan Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston selvityksessä vuodelta 2015.
Malmin poliisi toimi korkeammassa rakennusosassa 1960-luvulta 1990-luvulle, jolloin uusi Malmin poliisitalo valmistui Viljatielle.
Rakennuksen siipiosassa ovat vuosikymmenien saatossa toimineet tanssiravintola Tillikan lisäksi muun muassa Alko, Saiturin Pörssi ja Fidan kirpputori. Tillikka ehti toimia tässä samassa paikassa melkein 60 vuotta – vuodesta 1963 lähtien vuoteen 2020 asti.
Jani Jakonen
Lähteet: Vanhan Helsingintien eli Latokartanontien ympäristön historia ja arvot (kaupunkisuunnitteluvirasto, 2015), Malmin Latokartanontien pohjoisosan asemakaavan muutos (Helsingin kaupunki, 2015)