Nyt keskustellaan kiivaasti siitä, ovatko mopoautot turvallisia liikenteessä. Niitä vastustavat ovat nyt saaneet entistäkin enemmän pontta väitteilleen kahden nuoren kuoltua hirvittävässä onnettomuudessa Sastamalassa muutama viikko sitten, vaikka en väitäkään, että mopoautojen vastustajat sinänsä haluaisivat kenellekään mitään pahaa tapahtuvaksi. Itse olen kuitenkin kuullut mopoautoista kirosanojen kera seuraavanlaisia kommentteja: ”Pelkkiä leluja!” ”Ne on tiellä!” ”Ne menee liian hitaasti!” ”Ne aiheuttaa turhia onnettomuuksia!” ”Pennut haluaa leikkiä tosiautoilijoita!” ”Ne on vaarallisia liikenteelle!” ”Ajaisivat oikeanlaisen ajokortin!” Samaa kannanottoa kuulee kylläkin myös niin pyöräilijöistä kuin kävelijöistäkin, joten autoilijoiden älyttömän kova kiire lienee pääsyynä näihin kannanottoihin. Mutta epäilenpä, että Sastamalan onnettomuuden aiheuttaneella ei ollut enää kiire kauppaan, kotiin tai koiraa ulkoiluttamaan vaan pois tästä todellisuudesta.
Moni tuntuu pitävän mopoautojen olemassaoloa pääsyynä siihen, että kahta nuorta päin ajanut henkilö teki tämän valintansa. Entäpä, jos paikalle olisi juuri silloin sattunut henkilöauto? Vahingot eivät ehkä olisi olleet yhtä pahoja kuin nyt, mutta se ei olisi silti eliminoinut onnettomuutta tai poistanut kenenkään itsetuhoisia ajatuksia. Moni on ihmetellyt sitäkin, miksi tämä henkilö ei sitten ajanut rekkaa päin, kuten ”tavallista” tai hypännyt junan alle, jolloin viattomat sivulliset eivät olisi joutuneet kärsimään. Mutta miksi tämän henkilön olisi pitänyt ajaa ylipäätään yhtään mitään päin tai hypätä junan alle? Itsemurhako on ainoa vaihtoehto mielenterveysongelmiin? Ja olisiko sitten ollut parempi jos tämä henkilö olisi päättänyt päivänsä raiteilla?
Olisi, voisi moni sanoa. Veturinkuljettajat ovat monien mielestä tottuneita junan alle juokseviin ihmisiin. Heitä se ei liikuta. He ovat saaneet koulutuksen tällaisten tilanteiden kohtaamiseen ja saavat tilaisuuden jälkipuinteihinkin. Case closed, problem solved. Siten kaikki kunnialliset itsetuhoisista ajatuksista kärsivät saavat haluamansa lopun. He voivat hypätä junan alle kuten normaalit ja huomaavaiset ihmiset ikään ja aiheuttaa kolme sekuntia kestävän järkytyksen veturinkuljettajille viattomien tappamisen sijaan. Monet uskovat näin, eivätkä ajattele, että nämä tapaukset ovat veturinkuljettajillekin todella kovia paikkoja. Ehkä kaiken kaikkiaan voisi ihan oikeasti olla parempi, jos kenellekään ei tulisi tarvetta tuhota itseään, mutta maailmasta tuskin koskaan tullee paikkaa, jossa kukaan ei vahingoita millään tavoin itseään tai muita.
On tietysti myös aina sitä parempi, mitä vähemmän ihmisiä joutuu kunkin henkilön mahdollisten vahingollisten päätöksien uhreiksi. Mutta joku senkin junan alle hypänneen huomaavaisen itsetuhoisen henkilön joutuu sieltä raiteilta poistamaan. Vaikka se olisikin heidän työtään jota he ovat tottuneet tekemään, on heilläkin tunteet. Heilläkin on läheisiä, joista he välittävät. Itsemurhan tekevilläkin on läheisiä, jotka välittävät uhrista. Sen sijaan, että itsemurhat lakaistaan maton alle pois silmistä ja pois mielistä, olisi varmaankin paikallaan miettiä sitä, miten itsetuhoisia ajatuksia voi ylipäätään ehkäistä, jotta tämänkaltaisia tragedioita ei enää tapahtuisi. On päivänselvä asia, että jokainen on aina itse vastuussa tekemistään valinnoista, olipa taustalla itsetuhoisia ajatuksia tai ei, mutta itsetuhoisuuskaan ei poistu sillä, että itsemurhat tehdään poissa silmistä ammattilaisten hoitaessa jälkiseurauksista.
Emme myöskään voi mennä vahtimaan kaikkia liikenteessä kulkevia varmistuaksemme siitä, että he eivät vahingoita muita. Voimme kuitenkin yrittää saada selville, onko jollakin lähipiirissämme itsetuhoisia ajatuksia ja yrittää siten estää tämänkaltaisia onnettomuuksia tapahtumasta. Mutta ne mopoautot eivät edelleenkään itsessään ole se kaiken pahan alku ja juuri.
