Koripallokenttä valmistui Hämeentien sillan alle

Hämeentien sillan alle Vallilan ja Hermannin rajamailla on valmistunut uusi koripallokenttä.

Idea koripallokentästä tuli alueen asukkaalta, ja se on ollut mahdollista rakentaa nopealla aikataululla Helsingin osallistuvan budjetoinnin OmaStadin avulla.
Helsingin kaupungilla hanketta luotsannut projektinjohtaja Tomas Palmgren kertoo tiedotteessa, että hankkeessa tehtiin OmaStadin periaatteiden mukaisesti poikkeuksellisen tiivistä yhteistyötä kaupunkilaisten kanssa. Rakennustyöt tehtiin syksyllä, ja vuodenvaihteessa valmistunut kenttä on nähty onnistuneena ja sen nopeaa valmistumista on kiitelty.

– Viimeistelytyöt jatkuvat vielä keväällä, kun väliaikaiset kenttämerkinnät korvataan säiden salliessa pysyvillä merkinnöillä, Tomas Palmgren sanoo.

Koripallokentän ideoinut Tuomo Friman kertoo Helsingin kaupungin tiedotteessa jopa hämmentyneensä siitä, kuinka nopeasti kenttä lopulta saatiin valmiiksi, vaikka ehdotuksen toteutus vaati vielä tarkempaa suunnittelua.

– Esimerkiksi kentän tarkka sijainti sillan alla muuttui alkuperäisestä muutaman kerran, Tuomo Friman kertoo.

Lopullinen sijainti on luonteva urbaanin skeittiparkin lähellä. Alueella työskentelevä ja siellä paljon aikaa viettävä Friman on ehtinyt jo testaamaan kentällä heittelyä, mutta toivoo, että kesän tullessa siellä voisi järjestää isompiakin pelejä.