Kilpailu Pasilan keskitornialueen rakentamisesta alkaa

Keskitornialue on merkitty kuvaan punaisella viivalla.

Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt 4. elokuuta 2021 yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun Pasilassa sijaitsevasta keskitornialueesta.

Keskitornitalue sijaitsee kauppakeskus Triplan edustalla Pasilansillan eteläpuolella Veturitien ja pääradan välissä.

Tavoitteena on löytää keskitornialueelle toimisto- ja liiketiloja sisältävä kaupunkikuvallisesti, toiminnallisesti ja arkkitehtonisesti korkeatasoinen, toteuttamiskelpoinen ratkaisu sekä sille toteuttaja ja uusi omistaja.

Toimisto- ja liiketiloja voisi olla 25 000 – 50 000 kerrosneliömetriä.

– Pasila on yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista alueista ja sijaintinsa puolesta aivan ainutlaatuinen. Uskomme kilpailun herättävän laajaa kiinnostusta, sanoo tiedotteessa Senaatti-kiinteistöjen myyntipäällikkö Leena Palokangas.

Kilpailuun voivat osallistua tahot, jotka täyttävät kilpailuohjelmassa ilmoitetut vähimmäisvaatimukset. Voittaneen tahon kanssa neuvotellaan ja allekirjoitetaan toteutussopimus sekä kaavaehdollinen kiinteistökaupan esisopimus.

Voittaneen suunnitelman pohjalta valmistellaan keskitornialueelle asemakaava kumppanuuskaavoituksena yhdessä ostajan, Senaatti-kiinteistöjen ja Helsingin kaupungin kanssa.

– Keskitornialue täydentää Pasilan toimitilatarjontaa ja korostaa jatkossakin alueen roolia toimitilarakentamisen avainalueena. Loistava näköalapaikka tulossa, kertoo Helsingin kaupungin Pasilan alueesta vastaava projektijohtaja Päivi Ahlroos.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.