Kerrostalojen kaavoitus Konalan Ristikon viereen etenee

Kuvituskuva

Konalan kauppakeskus Ristikon välittömään läheisyyteen asemakaavoitetaan useita asuinkerrostaloja vanhojen toimitilarakennusten paikalle.

Ristikon korttelin länsiosan asemakaavaehdotus on yleisön nähtävillä toukokuun 2022 loppuun asti.

Ristikon korttelin länsiosa sijaitsee Ajomiehentien, Konalantien, Kyttäläntien ja kauppakeskuksen pysäköintialueen rajaamalla alueella.

Kaavamuutos mahdollistaa toimitilarakennusten kortteleiden muuttamisen asumisen alueeksi. Asuinrakennuksiin osoitetaan kivijalkaliiketiloja. Osa Konalantien katualueesta muutetaan tonttimaaksi.

Uutta asuntokerrosalaa on luvassa 8 600 kerrosneliömetriä ja liiketilaa 400 kerrosneliömetriä. Kaavamuutos toisi alueelle arviolta 200 asukasta.

– Kaavaratkaisussa tavoitteena on, että aluetta tiivistetään ja kehitetään kaupunkimaiseksi lähikeskukseksi. Suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota jalankulkijan mittakaavaan. Keskeisille paikoille, maantasokerroksiin on edellytetty rakennettavan kivijalkaliiketiloja, kerrotaan kaavaehdotuksessa.

Kaava-alueella sijaitsee nykyisin kaksi vanhaa pienteollisuusrakennusta, jotka on tarkoitus purkaa uusien asuintalojen tieltä.

Kaupungin mukaan osoitteessa Ajomiehentie 13 sijaitsee vuonna 1957 valmistunut kauppavarastorakennus. Osoitteessa Kyttäläntie 8 on teollisuuden tuotantorakennus vuodelta 1969.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.