Kannelmäen taidenäyttely esittelee eläimiä ruskassa ja kaamoksessa

Kannelmäen kirjastossa on esillä näyttely eläimistä pohjoisen pallonpuoliskon kaamoksessa ja ruskassa. Näyttelyn maalaukset on tehnyt helsinkiläinen Eila Karhu, joka on aiemminkin kuvannut teoksissaan eläimiä, muun muassa Savannien elämää ja Afrikan sukupuuttoon kuolleita eläimiä.

Kannelmäen ajankohtaisessa näyttelyssä on paljon suomalaisille tuttuja aiheita, kuten ruska, kaamos, hirvieläimiä, karhuja ja ilveksiä.

-Kaamoksen ja ruskan aikana metsissä ja tundralla on elämää. Tässä näyttelyssä on kuvattu öljy- ja akryyliväreillä pohjoisten leveysasteiden isoja eläimiä. Osa niistä on uhanalaisia, osa taas on selvinnyt kohtalaisesti, kuten hirvet, kertoo taiteilija Eila Karhu.

Kunnon kaamos kiehtoo Eila Karhua enemmän kuin harmaat päivät, sillä hän on syntyisin Pohjois-Suomesta.

-Siellä pimeys saattaa usein tuoda esiin komeita revontulia ja tähtitaivasta. Osassa maalauksia olen kuvannut niitä sävyjä, joita lapsena katselin taivaalta. Aiheeni houkuttelivat minua rentoon otteeseen ja vahvoihin väreihin.

Eila Karhun maalaus Ilves ja pentu

Eila Karhu nauttii myös ruskan kauniista väreistä, mikä näkyy myös hänen maalauksissaan. Maalaamalla hän osaltaan yrittää auttaa eläinten säilymistä, sillä eläimet ovat tärkeä osa luontoa.

-Isoista nisäkkäistä useimmat eivät nuku talviunta, vaan ne sinnittelevät meiltä piilossa pelastaakseen henkensä. Euroopassa metsäkauriit ovat elpyneet, Aasian puolella ovat alkaneet elpyä myös villihevoset ja Siperian eli Amurin tiikerit, kun jotkut ihmiset ovat havahtuneet suojelun merkitykseen. Meillä Suomessa metsästystä on ohjattu jo kauan kestävän kehityksen periaatteella, Eila Karhu kertoo.

Eläimiä kaamoksessa ja ruskassa -näyttely on Kannelmäen kirjaston lehtisalissa (Klaneettitie 5) 2. – 22. 1. 2019.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.