Sinebrychoffin taidemuseossa Punavuoressa rikottiin vuonna 2022 kaikki aiemmat kävijäennätykset.
Sinebrychoffin taidemuseossa vieraili vuonna 2022 kaikkiaan 96 400 kävijää.
Museon kävijämäärä on ollut viime vuosina muutenkin tasaisessa kasvussa.
Aiempi ennätys on vuodelta 2019, jolloin museossa esiteltiin saksalaisen renessanssimestarin Lucas Cranach vanhemman (1472–1553) maalauksia.
Sinebrychoffin taidemuseossa avautui alkuvuodesta 2022 näyttely ”Linné ja pieni pala paratiisia”, joka esitteli kukka-asetelmia ja puutarha-aiheita maalaustaiteessa. Näyttely sai runsaasti ihastunutta palautetta osakseen ja siitä tulikin yleisön suosikki.
Sinebrychoffin taidemuseon vuosi huipentui ”Kirsikkapuun alla – japanilaisia puupiirroksia” -näyttelyyn, joka on vetänyt yleisöä jonoksi asti. Näyttelyn ehtii nähdä vielä 15.1.2023 saakka.
Kansallisgallerian taidemuseoissa vieraili vuoden 2022 aikana noin 398 200 kävijää. Niistä 78 800 kävi Ateneumissa, 223 000 Kiasmassa ja 96 400 siis Sinebrychoffin taidemuseossa.
Kiasma oli peruskorjauksen vuoksi alkuvuoden kiinni ja avautui yleisölle huhtikuussa. Ateneum puolestaan sulkeutui maaliskuun lopulla ilmastointiremontin takia.



