Helsingin kaupunki valmistelee Kaarelan kaupunginosan katu- ja viheralueita koskevan yleisten alueiden suunnitelmaa vuosille 2024-2027.
Suunnitelman luonnos on kommentoitavana 2.2.2024 asti Kerro kantasi -verkkopalvelussa.
Kaarelan yleisten alueiden suunnitelma ohjaa viheralueiden, katujen, torien ja aukioiden kehittämistä, peruskorjausta sekä ylläpitoa alueella. Suunnitelmassa ei ole mukana Keskuspuistoa.
Suunnittelualueeseen kuuluvat Honkasuo, Malminkartano, Kannelmäki, Maununneva, Hakuninmaa ja Kuninkaantammi.
Kaarelan yleisten alueiden suunnitelmassa esitetään seuraavan 4 tai 8 vuoden aikana toteutettavaksi kaikkiaan 12 hanketta.
Ne ovat Pakarintuvanpuiston leikkipaikka, Kartanohaan skeittipaikka, Kartanonmäen kehittäminen, Honkasuonpuiston uusi metsäreitti, Kartanonkaaren itäosan viereisen puustoyhteyden kehittäminen, Kanneltien suojateiden parantaminen, Antinniitty, Kannelpolku ja Kaustisenpolku.
Lisäksi hankkeisiin esitetään kuuluvaksi Piianpuisto, Von Glanin puisto, Sukulaispuistojen kunnostus sekä Tollintie, Tollinpolku, Jägerhornintie, Jägerhorninpolku ja Luutnantinpolku.
Kaupungin tavoitteena on, että valmis Kaarelan yleisten alueiden suunnitelma on yleisön nähtävillä kesällä 2024.