Helsingin kaupunki haluaa myydä kolme 1920- ja 1930-luvuilla rakennettua taloa Alppilan Hangonkadulla.
Korttelista järjestetään hintakilpailu, joka kattaa kulttuurihistoriallisten arvokkaiden rakennusten lisäksi rakennusoikeutta uudisrakennukselle.
Tavoitteena on löytää ratkaisu, jonka avulla rakennukset palautetaan asumiseen.
Kilpailun voittaja järjestää kaupungin kanssa arkkitehtuurikutsukilpailun, ja toimii korttelin kehittäjänä ja toteuttajana. Kilpailu alkoi 20. joulukuuta 2024. ja päättyy 21. maaliskuuta 2025.
Kolmekerroksiset rakennukset valmistuivat vuosina 1924-1931 keuhkotautisten työläisten ja heidän perheidensä asunnoiksi.
Ne ovat arkkitehti Gunnar Taucherin kädenjälkeä, ja ovat suojeltu siten, että niiden julkisivua ei saa muuttaa.
Rakennukset ovat olleet viimeksi kaupungin sosiaalitoimen kuntoutusyksikön käytössä, mutta kaupungilla ei ole niille enää käyttöä omassa toiminnassa.
– Kaikki kolme rakennusta ovat peruskorjauksen tarpeessa, mutta soveltuvat pohjaratkaisuidensa puolesta hyvin asuinkäyttöön. Korttelin arvokas piha-alue muotopuutarhoineen kunnostetaan, tiedotti kaupunkiympäristön toimiala.
Uudisrakennukselle kaavaillaan paikkaa Viipurinkadun varteen. Rakennuksen tulee soveltua ympäristöönsä ja olla samaa korkeusluokkaa kuin ympäröivä rakennuskanta.
Kaupunki valmistelee hintakilpailun voittajan kanssa asemakaavamuutoksen arkkitehtuurikilpailussa voittaneen ehdotuksen pohjalta arviolta vuosien 2026-2027 aikana.