Helsingin yliopistoon haki korkeakoulujen kevään 2025 yhteishaussa 35 383 henkilöä.
Hakijoiden määrä kasvoi, sillä vuoden 2024 kevään yhteishaussa hakijoita oli 31 273.
Opiskelupaikkoja on tarjolla 4770 yhteensä 62 kandi- ja maisteriohjelmassa.
– Hakijoita kandi- ja maisteriohjelmiin oli nyt yli 35 000. Helsingin yliopisto oli Suomen suosituin yliopisto sekä ensisijaisten hakijoiden määrän että hakijoiden kokonaismäärän perusteella, tiedottaa Helsingin yliopisto.
Ykköstoiveekseen Helsingin yliopiston kandi- tai maisteriohjelman oli asettanut 20 668 hakijaa. Vuonna 2024 ykköstoiveekseen Helsingin yliopiston kandi- tai maisteriohjelman oli asettanut 18 158 hakijaa.
Yliopiston ensisijaisilla hakijoilla tarkoitetaan hakijoita, jotka ovat asettaneet jonkin Helsingin yliopiston hakukohteen hakulomakkeellaan mieluisuusjärjestyksessään ensimmäiseksi.
Useimpiin kandiohjelmiin voi hakea myös avoimen väylän haussa, jos on suorittanut opintoja avoimessa yliopistossa.
Avoimen väylän haussa Helsingin yliopistoon haki nyt 238 henkilöä, kun vuonna 2024 hakijoiden määrä oli 228.