Flow Festival laajenee Hanasaaren voimalaitosalueelle

Näkymä Hanasaareen. Kuva: Majakanvahti

Tänä vuonna Flow Festivalin elektroniseen musiikkiin keskittyvä Front Yard -venue siirtyy täysin uuteen sijaintiin Hanasaaren voimalaitosalueelle.

Seitsemättä kertaa Flow Festivalilla toteutettava Front Yard sijoittuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Hanasaaren arkkitehtonisesti vaikuttavalle voimalaitosalueelle, jonne festivaali pääsee laajenemaan voimalaitoksen toiminnan päätyttyä keväällä 2023.

Teollisuusrakennusten korkeiden punatiiliseinien kehystämä ympäristö tarjoaa Front Yardin klubielämykselle ylväät puitteet.

– Unelmista totta. Pääsemme nyt kehittämään ja kasvattamaan Front Yardia aivan uuteen industrial-henkiseen ympäristöön. Tavoitteena on myös nostaa esiintyvä artisti entistä paremmin kaiken keskiöön, kommentoi Front Yardin ohjelmasta vastaava Toni Rantanen.

Myös voimalaitoksen uusiokäytöstä vastaava projektinjohtaja Päivi Hietanen Helsingin kaupungilta iloitsee Flow’n laajenemisesta.

– Tämä on hieno avaus. On mahtavaa, että käytöstä poistuneen voimalaitoksen alue saadaan hiljalleen kaupunkilaisten käyttöön, Päivi Hietanen kertoo Flow Festivalin tiedotteessa.

Flow Festival 2025 järjestetään Suvilahdessa ja Hanasaaren voimalaitosalueella 8.–10.8.2025.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.