Helsingin uusin kauppakeskus avataan kohta: ”Odotamme yleisöryntäystä”

Iltatori-lehti pääsi tutustumaan Laajasalon kauppakeskus Saareen kaksi viikkoa ennen avajaisia.

Istumme Leena Braxenholmin ja Markku Strömbergin kanssa kauppakeskuksen toisessa kerroksessa kahvila Sirinin tarjoilualueella. Kauppakeskuksen tiloissa tehdään monenlaisia viimeistelytöitä. Suutari on asettunut jo taloksi ja apteekin näyteikkunassa on mainosteippaukset. K-supermarketin ja S-marketin tilatkin näyttävät valmiilta ja pian niissä päästään täyttämään hyllyjä tuotteilla.

Kauppakeskuksen väki odottaa yleisöryntäystä, kun ovet avataan torstaina 22. marraskuuta kello 10.

– Saarelaiset odottavat todella innoissaan kauppakeskuksen avautumista, samoin kauppakeskuksen yrittäjät. Olen itsekin saarelaisia, sanoo kauppakeskusjohtaja Leena Braxenholm Colliers International Finland Oy:stä.

– Tämä on paikka, joka kerää saarelaiset eli laajasalolaiset saman katon alle. Kauppakeskus Saari tarjoaa paljon sellaisia kaupallisia palveluja, joita saarella on aiemmin ollut liian vähän tai ei lainkaan. Erityisesti kahvila- ja ravintolatarjonta tulee lisääntymään alueella merkittävästi. Alkoa Laajasalossa ei ole aiemmin ollut, Leena Braxenholm jatkaa.

– Kauppakeskuksen rakentaminen on herättänyt alueella paljon mielenkiintoa. Uskon, että lähes kaikki alueen asukkaat tulevat katsomaan, miltä valmiissa kauppakeskuksessa näyttää sisällä, kun tänne vihdoinkin pääsee, sanoo kiinteistön omistajaa edustavan Niam Oy:n johtaja Markku Strömberg.

Avajaisissa virallisen nauhanleikkuun suorittaa Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar. Avajaispäiviksi on luvassa monenlaista viihdeohjelmaa. Kolmestakymmenestä liiketilasta vain muutama on enää vuokraamatta ja niitä voidaan hyödyntää avajaisissa kakkutarjoilun ja tuote-esittelyjen merkeissä.

– Täytekakkukahvit ovat tarjolla kolmena eri päivänä.

Helsingissä on avattu viime vuosina useita uusia kauppakeskuksia, mutta Laajasalon Saaren ei koeta suoraan kilpailevan muiden kauppakeskusten kanssa.

-Kauppakeskus Saaren ensisijainen kohderyhmä ovat saarelaiset ja lähiympäristön asukkaat. Toki kaikki ovat tervetulleita kauempaakin mutta markkinointitoimenpiteet kohdistetaan ensisijaisesti saarelaisille. Haluamme tarjota asukkaille mahdollisuuden jäädä tekemään ostoksiaan ja hankkimaan palveluja tänne Saareen, Leena Braxenholm sanoo.

– Emme edes yritä kilpailla Redin, Kampin tai Jumbon kanssa tarjonnan määrässä. Esimerkiksi isoja vaatekaupan ketjuja meillä ei ole ensimmäistäkään, Markku Strömberg jatkaa.

Laajasalon kaupunginosan tulevaisuuden Braxenholm ja Strömberg näkevät myönteisenä. Laajasalo kasvaa uusilla asuntoalueilla Kruunuvuorenrannassa ja myös Laajasalon keskustaan uuden kauppakeskuksen ympärille on Helsingin kaupungilla paljon kehittämissuunnitelmia. Laajasalon vanha ostoskeskus on tarkoitus purkaa ja tilalle on kaavoitettu asuintaloja.

– Laajasalo on viettänyt vähän hiljaiseloa pitkään, mutta viime aikoina alueelle on alkanut tulla uutta kasvua. Nyt kun Laajasalon palvelut saadaan paremmalle tasolle, uskon, että se osaltaan entisestään lisää sekä asuntorakennuttajien että asunnon ostajien mielenkiintoa aluetta kohtaan. Asuntojen markkinointi helpottuu kun palvelut ovat alueella valmiina, Markku Strömberg summaa.

Jani Jakonen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.