Erottajalle pystytetään monumentaalinen taideteos

Erottajan aukio ruotsalaisen Eva Langen suurikokoisen, neljästä veistoksesta koostuvan taideteoksen sijaintipaikaksi.

Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus hallinnoi hanketta, jossa Tukholmalle ja Helsingille lahjoitetaan julkiset taideteokset. Helsingille lahjoitettava teos on samalla lahja sata vuotta täyttävälle itsenäiselle Suomelle. Taideteos sijoitetaan Svenska Teaternin ja Etelä-Esplanadin väliselle aukiolle Helsingin keskustaan. Paikasta päätti Helsingin kaupunginhallitus.

Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus hallinnoi hanketta, jossa Tukholmalle ja Helsingille lahjoitetaan julkiset taideteokset. Helsingille lahjoitettava teos on samalla lahja sata vuotta täyttävälle itsenäiselle Suomelle. Taideteos sijoitetaan Svenska Teaternin ja Etelä-Esplanadin väliselle aukiolle Helsingin keskustaan.

Teoksessa nimeltään ”Flera delar – En helhet” (monta osaa, yksi kokonaisuus) Lange kuvaa Suomen ja Ruotsin vuorovaikutuksen monimuotoisuutta. Teos koostuu neljästä veistoksesta, joiden materiaaleina ovat graniitti, rauta ja teräs.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.